25.9.2013

Pippuria ja kultalastuja niittien kera, kiitos!


Tässäpä yksi syksyisen sävyinen lakkaus piristämään pimeneviä iltoja kullan kimalluksella. Vähän erikoisemmalta kuulostava "tilaus" otsikossa tulee muka hauskasta sanaleikistä pohjalakkana toimivan punaruskean Zoya Pepper -lakan* nimestä ja no, kultalastuista ja niiteistä, hehe :D Pohjalla siis kaksi kerrosta hyvin käyttäytyvää ja nopeasti kuivuvaa syysruskan sävyistä pippuria, jonka jälkeen teippasin kynsien tyviin toimistoteipillä kolmiot. Töpöttelin sitten meikkisienellä kultaista Orly Glitz -lakkaa ja levitin ihanaa kultalastuja sisältävää Zoyan Maria Luisaa sen päälle. Lopuksi lisäsin Adeninalta saadut neliöniitit kynsien tyviin. Jätän selitykset vähän lyhyemmäksi tällä kertaa, sillä tästä lakkauksesta on tulossa myös kuvatuto tarkemmalla vaihe vaiheelta ohjeistuksella. Pepper ja Maria Luisa tulivatkin jo esiteltyä edellisessä postauksessa.


Mitäs pidätte? Taaskaan eivät kuvat onnistuneet välittämään kunnolla tämän lakkauksen ihanuutta ja kullan kimallusta :( Millaisia syksyisiä koristeluja te olette tehneet? :)

Zoyan lakkoja voi ostaa Suomesta jälleemyyjiltä tai tilata suoraan maahantuojalta, NailCityltä, sähköpostitse osoitteesta info@nailcity.fi hintaan 15,50€ / kpl. Jälleenmyyjiltä kannattaa varmuuden vuoksi tiedustella etukäteen ovatko he ottaneet uusimpia kausikokoelmia valikoimiinsa. 

Zoya Maria Luisa, Zoya Pepper, Orly Glitz
ja kultaisia neliöniittejä

*Zoya-lakat ja kultaiset niitit saatu blogin kautta

16.9.2013

Zoya Cashmeres -kokoelma & Maria Luisa


Zoyan 2013 syksyn Cashmeres -kokoelma tuo syviä syksyisiä sävyjä kynsille. Murretut ja tummansävyiset vivahteet sopivat ainakin minusta täydellisesti syksyn kylmentyviin ja tummeneviin iltoihin. Sain kokoelman testiin Zoyan Suomen maahantuojalta NailCityltä, jonka sivuilta löydät listan Zoyan jälleenmyyjistä

Monet muut bloggaajat tuntuvat olevan paljon kiinnostuneempia Zoyan muista syyskokoelmista, eli uusista PixieDust-tekstuurilakoista ja shimmerisiä lakkoja sisältävästä Satins-kokoelmasta. Itsekin himoitsen kyllä PixieDust tekstuurilakkojen uusia sävyjä ja Satins-kokoelman kulta-flakie lakka, Maria Luisa, on minusta aivan must have tämän syksyn lakoista. Kuitenkin nämä Cashmere-kokoelman cremet, saavat minut aivan pikkusormensa ympärille rikkailla tummilla sävyillään. Lakkakokoelmastani löytyy myöskin harvempia vastaanlaisia sävyjä, joten olen erittäin iloinen näiden kuuden kaunokaisen lisäyksestä. :)



Cashmere-kokoelman lakat ovat kaikki koostumukseltaan hyvälaatuisia ja peittäviä ja ne kuivuvat nopeasti kauniin kiiltäviksi. ♥ Kuvien swatcheissa ei siis ole päällyslakkaa, vain kaksi kerrosta kutakin cremeä.

Flynn on keskitumma neutraali, "kamelinruskea". Se on kokoelman lakoista vaalein, mutta kynnelle se kuivuu tummemmaksi kuin miltä näyttää pullossa. 

Louise on ihanan tumma suklaanruskea, joka ainakin minulle tuo todella elävästi mieleen sulatetun suklaan! Nums! Tämäkin kuivuu hiukan tummemman sävyiseksi kuin pullossa.

Pepper. Tämän ruosteenpunaisen lakan nimi osuu täysin nappiin. Rikas, punaisenruskea sävy on kuin suoraan syysruskasta.

Livingston on se täydellisen syvänpunainen sävy, jollainen jokaisella naisella pitäisi olla ainakin yksi kpl varastossa. 

Sailor, ja taas on erittäin hyvin sävyä kuvaava nimi suotu tälle, astetta tummemmalle, laivastonsiniselle. Tämäkin kuivuu hiukan tummemmaksi kuin pullossaan. Minun kuvissani se näyttää kyllä hiukan liiankin tummalta.

Hunter on murrettu ja tumma metsänvihreä, eli taas aikas hyvä nimivalinta! Myös tämä kaunis vihreä kuivuu kynnelle hiukan tummemmaksi kuin pullon sävy antaa olettaa.


Zoya Pepper


Maria Luisa on mielestäni Satins-kokoelman tähti (vaikka eihän minulla itselleäni niitä muita Satins-lakkoja ole). Se on ainut kokoelman topperi eli se on tarkoitettu kerrostettavaksi toisten lakkojen päälle. Tämä kultaflakie sisältää siis läpikuultavalla pohjalla paljon erikokoisia ja -muotoisia ohuita "kultalastuja". Aah! Siis aivan ihana! ♥ Erilaisilla lakkayhdistelmillä ja kerroksilla lastuja, saa vaikka minkälaisia lopputuloksia aikaseksi. :)


Mtäs mieltä olette? Löytyikö näistä mieluisia sävyjä? :) Zoyan lakkoja voi siis ostaa Suomesta jälleemyyjiltä, mutta kannattaa varmuuden vuoksi tiedustella etukäteen, onko lähin jälleenmyyjäsi ottanut uusimpia kausikokoelmia valikoimiinsa. Kaikki eivät nimittäin ota myyntiin kaikkia kokoelmia. Lakkoja voi tilata myös suoraan NailCityltä sähköpostitse osoitteesta info@nailcity.fi hintaan 15,50€ / kpl.
Muoks. Melkein unohdin mainita, että NaiCity on mukana tulevilla I Love Me -messuilla (11.-13.10.2013) ja Zoyan lakkoja voi siis silloin ostaa myös heidän pisteeltään. :) 

*Lakat saatu testiin blogin kautta.

15.9.2013

Musta rajaus ja neliöstrassit


Cuccion  Rose Gold Romance* oli ihana yksinäänkin, mutta lisäsin lakkaukseen koristelut päivän käytön jälkeen. Tässä siis pohjalla edellisessä postauksessa esitelty pinkkiin vivahtava liila mattalakka Cuccio Colour Rose Gold Romance. Tässä olen lisännyt lakkauksen päälle päällyslakkaa ja mattaefekti on tietenkin sen myötä tiessään. Lisäsin lakkaukseen vähän särmää rajaamalla kynsien reunoihin osiot toimistoteipillä ja lakkaamalla ne mustaksi vanhalla Wild and Crazy Bellie Up -lakalla. Näitähän ei taida enää olla myynnissä, ainakaan tuolla Wild and Crazy nimellä... 

Lakkojen rajakohtiin laitoin uusia MoYou:n neliöstrassejani, jotka kimaltelevat luonnossa ihanasti. Strassit kiinnitin ihan normaalisti päällyslakalla. En saanut strasseja kuvautumaan oikein sellaisina kuin miltä ne livenä näyttävät. Ne näyttävät tässä jotenkin haaleammilta ja sävytkin ovat vähän pielessä. Koko lakkauksen tunnelma on minusta näissä kuvissa jotenkin "laimeampi" kuin miltä se oikeasti näyttää. Vähän harmittaa, koska kynnet ovat minusta livenä kivat ja särmikkäät ja väriyhdistelmäkin näyttää kivalta, mutta kuviin se ei ihan välity. :/ Noh, välillä tää on tällästä...


Wild and Crazy Bellie Up, Cuccio Colour Rose Gold Romance
ja neliöstrasseja.

*Affiliate-linkki merkitty tähdellä
 Cuccio-lakka saatu blogin kautta

13.9.2013

Cuccio Colour Rose Gold Romance


Sain CosMeryalta testiin Precious Metals mattakokoelman Rose Gold Romance -lakan*. Lakka on kaunis pinkkiin taittava metallinen liila, joka kuivuu todella nopeasti erittäin mattaiseksi. Lakan sävy on mattana vaaleampi ja liilampi, kuin kiiltäväpintaisena. Eli päällyslakan kanssa lakasta saa kiiltäväpintaisen ja silloin se näyttää minusta taittavan enemmän pinkkiin. Lakan nimi, Rose Gold Romance, saattaa silti minusta olla vähän harhaanjohtava, koska sen sävy on selkeästi kuitenkin liila ja lakan metallisuuskin tulee lakan sisältämästä hopeisesta-, eikä kultaisesta shimmeristä. Koostumus tällä kaunokaisella on hyvä ja peittävä ja onnistuneella levityksellä sitä saattaa riittää jopa vain yksi kerros. Näissä kuvissa kynsillä on lakkaa kaksi kerrosta. Tasaisen lopputuloksen saamiseksi, ilman päällyslakkaa, tarvitsee aika vakaan käden ja hyvän levitystekniikan, joten laitoin suosiolla kaksi kerrosta. Rose Gold Romance kuivuu erittäin, ja meinaan siis ihan oikeasti, todella nopeasti. Testasin lakkaa leimaamisessakin ja muuten toimii hyvin, mutta täytyy olla todella nopea liikkeissään, että kuvion saa siirtymään leimasimesta kynteen ennen kuin lakka kuivuu...


Näistä kuvista lakan sävy toistuu mielestäni parhaiten ensimmäisessä, toisessa taas näkee paremmin mattaefektin. Mattalakkojen kanssahan voi leikkiä vähän kiiltävänpinnan antavan päällyslakan kanssa ja minäkin menin tekemään tuollaiset terävät ranskisrajaukset päällyslakalla kynsien kärkiin. Tällä tavalla lakan saa myös kestävään paremmin kynsillä. Nimittäin ainakin mulla tuli pientä kärkikulumaa aika nopeasti (olisko ollut seuraavana päivänä?) ilman tuota päällyslakkaa. Kaiken kaikkiaan tykkäsin paljon Rose Gold Romansin sävystä ja pidin kovasti lakan mattaefektistä. Se saa kynnet näyttämään jotenkin "hienostuneemmilta" ainakin mun silmissäni ja saatoin ehkä innostua uudestaan mattalakoista tämän myötä, heh :D


Muistattehan että Shiny Nail Art -blogin lukijat saavat 15% alennusta kaikista CosMeryan* tuotteista koodilla SHINY15 !!! 

CosMeryalla on tällä hetkellä myös paljon tuotteita tarjouksessa* (tämän hetken hinnat voimassa 15.9 asti). Tarjouksessa on esim. monia Cuccio Colour -lakkoja, kuten Cheeky in Helsinki :p. Syyskuun etukoodi yli 100€:n tilauksille on COS2513, jolla saa -25% pois tilauksesta.


*Postauksen linkit affiliate-linkkejä.

8.9.2013

MoYou Nail Art -tilaus (+alennuskoodi)



Huomasin jokin aika sitten ajautuneeni, Facebook-linkityksen kautta, aivan mielettömiä leimauslaattoja myyvältä sivustolle. MoYou London on ilmeisesti aika uusi briteissä toimiva nettikauppa, jonka leimasinlaatat ovan toinen toistaan upeampia. MoYou:n laatat julkaistaan eri teemojen alle liittyvissä kokoelmissa, joita ovat mm. Suki Collection, The Artist Collection, Sailor Collection, Time Traveller Collection jne. Jokaisella kokoelmalla on oma kokoelman teemaa edustava maskottinsa / tyttönsä, jonka kuva on aina kyseisen kokoelman laattojen yhteydessä. Tämä on minusta kiva yksityiskohta. :)  

Kuvalaatat tulevat kiinnitettyinä valkoiseen muoviseen taustaan ja niissä on sininen poistettava suojakalvo. Tuo tausta on minusta aika nerokas, se helpottaa leimaamista ja laatasta kiinni pitämistä. Tausta myöskin estää joidenkin leimauslaattojen ongelman eli viiltoja aiheuttavat terävät laatan reunat. MoYou-kuvalataat ovat 12cm x 6cm kokoisia (mitattuna itse laatan reunoista, taustan kanssa koko on 12,5 x 6,5cm). Normaalit kokokynnen kuviot 1.2cm x 2cm ja XL-kuviot 1.5cm x 2cm. 


Tein aika pienen tilauksen ja tilasin ensiksi testiin yhden kuvalaatan ja yhden strassihyrrän. Kuvalaataksi valitsin Suki-kokoelman 02-laatan, jossa on paljon erilaisia Japani ja Itä-Aasia tyylisiä kuvia. Kuvat ovat ihania, mutta nyt kun tarkemmin mietin olisi pitänyt tilata mieluummin kokokynnen kuvioita sisältävä laatta, omat kuvien kohdistustaidot nyt kun ovat mitä ovat, huoh... Testailin näitä ja kuvat ovat kyllä toimivia ja muutenkin laatta tuntuu erittäin laadukkaalta. Briteissä sijaitsevassa nettikaupassa on myös se hyvä puoli, että ei tarvitse miettiä tullirajoja Euroopan sisältä tilattaessa. :p



MoYou:lla on myös kattava strassikokoelma ja tilasin yhden pieniä neliöstrasseja sisältävän hyrrän. Minulla ei ole aikaisemmin ollut neliönmuotoisia strasseja, joten olen ihan innoissani näistä. :) Hyrristä löytyy myös pieniä sydämiä sisältävä hyrrä, josta voin melkein vannoa ettei sitä ollut silloin saatavilla kun tilauksen tein, koska miten olisin voinut missata sen silloin!?



MoYou:lla ei tyydytä pelkästään perinteisiin kuvioihin ja monet kuvalaatat ovat itsessäänkin kuin taideteoksia:

kuvat MoYou:n sivuilta

Olin aivan täpinöissäni löydettyäni tälläisen uuden innovatiivisen kuvalaattoja myyvän kaupan ja otinkin heihin heti yhteyttä. MoYou tarjoaa Shiny Nail Art -blogin lukijoille -20% alennusta kaikista tuotteista koodilla SHINY20 !!! 

Jotta koodi toimisi täytyy ensin rekisteröityä sivulle ja tämän jälkeen syöttää koodi ostoskorissa olevaan "Discount Codes" -kenttään. Tein pari tälläistä havainnollistivaa kuvaa :D Eli jos et ole jo rekisteröitynyt MoYou:n asiakkaaksi, niin klikkaa ensin My Account -kohtaa ja sitten Create an Account. Kun olet täyttänyt tarvittavat tiedot, lisäile tuotteita ostoskoriin normaalisti ja kun tilauksesi on valmis syötä koodi ja paina "Apply coupon", jolloin alennuksen pitäisi näkyä erittelyssä oikealla. Miltäs vaikuttaa? :) Kuinka moni teistä on jo testannut MoYou:n tuotteita ja mitä mieltä olitte? :)




MoYou offers a coupon code (20% off) to Shiny Nail Art readers. Type SHINY20 at the checkout stage and  receive the 20% off from your order.

6.9.2013

Blogin uusi ulkoasu

Blogilla on uudistunut ulkoasu! Tai no lähinnä banneri on kaunistunut (vihdoin!) ja vähän blogin väritystä myös fiksailin. Mitäs pidätte? :)


Itsehän en omaa sellaisia kuvankäsittelytaitoja, että olisin tämän kuvan osannut tehdä. Tästä kauniista, uudesta ja aivan ihanasta banneristani onkin kiittäminen Better Nail Day -blogin Sissiä. Jättimäinen kiitos, kumarrus ja halaus vielä kerran sinne päin! ♥♥♥ 

Olen jo hetki sitten järjestänyt sivupalkin tunnisteet omien kategorioidensa alle lukijapalautteen johdosta ja ne ovat nyt myös aakkosjärjestyksessä. Oli vähän hankala keksiä kategorioille sopivia  ja selventäviä otsikoita. :/ En kuitenkaan ole noita tunnisteita aikaisemmin keksiessäni ja käyttäessäni miettinyt, että niiden pitäisi sopia johonkin alakategoriaan. Olen esim. saattanut valita tunnisteeksi "siveltimet" sekä kynsi- että muiden meikkisiveltimien kohdalla, joten nyt se ei oikein sovi kumpaakaan kunnolla. :D 

Voisin vähän muutenkin avata lisää näitä tunnisteita. Oma ajatuksenjuoksuni ei ehkä kuitenkaan ole ihan niin selvää muille :D  Jotkin postausten tunnisteista ovat myös olleet mukana ihan blogin alkuajoista asti, ennen kuin se sai kunnolla muotoaan ja ennen kuin olin itse ihan messissä tässä bloggaamisessa :D 

  • nail art -tunnisteen alla ovat kaikki kynsipostaukseni, jossa on muitakin kuin vain yksivärisiä lakkauksia. Eli kaikki joissa on edes jotenkin koristeltu kynsiä.
  • koristelu -tunnisteen keksin joskus ihan blogin alussa ja myönnän, että se on "hiukan" epäselvä, heh. Mutta sen alta löytyy siis lähinnä lakkauksia, joissa kynsiä on koristeltu helmillä, strasseilla, niiteillä jne. Tai postauksia, joissa on esitelty kyseisiä tuotteita, esim. ostosten esittelypostauksia.
  • käsinmaalaus-tunnisteen alla on lakkauksia, joiden koristelut tai osa koristeluista, on tehty käsin maalaamalla. :D Tämä saattaa tarkoittaa sekä akryyliväreillä tai nail art -lakoilla maalamista tai ihan vain kynsilakoilla jonkinnäköisten muotojen aikaansaamista kynsille.
  • ranskalainen-tunniste: ranskalaisia manikyyrejä tai sen erilaisia muunnoksia (yleensä jälkimmäisiä).
  • stamping-tunniste: lakkauksia joiden koristeluissa käytetty leimaamista tai leimailutarvikkeiden esittelyjä.
  • kynsitatuoinnit-tunniste tarkoittaa siirtokuvia eli water decaleja. Silloin kun aloin käyttämään tuota tunnistetta ei tuota suomenkielistä siirtokuvasanaa vielä käytetty ja keksin vain itse tuon tatuointi sanan :D Water decalithan nyt ovat peritaatteessa samaa kamaa, kuin ne vedellä siirrettävät lasten tatuoinnit.
  • kosmetiikka-tunnisteen alta löytyy kosmetiikkaarvosteluja tai ostosten esittelyä, joissa muutakin kosmetiikkaa kuin kynsilakkoja. :D
  • nettiostaminen-tunnisteen alta löytyy lähinnä verkkokauppaostosteni esittelyjä.
  • arvostelu-tunnisteella merkityissä postauksissa olen enemmän tai vähemmän arvostellut tuotteita, kertonut käyttökokemuksia ja kertonut laadusta ym. Olen esim. kuvaillut lakkojen koostumuksia ja levittyvyyttä tai vaikka testaillut huulipunia ym.
  • swatch-tunnisteesta löytyy postaukset, joissa on esitelty lakkoja, kynsillä, swatch-tikuilla tai -kiekoilla.
Hmm, mitkäs muut tunnisteet saattaisivat olla vähän outoja epäselviä? Ymmärrätte varmaan tuotemerkkien tägäämisen, eli postauksessa on kyseisen merkin tuotteita esitelty/käytetty. Uudehkolla tekstuuri-tunnisteella merkitsen tekstuuri- eli hiekkalakat. Teippi-tunniste tarkoittaa teipin ja kynsiteipin käyttöä lakkauksissa, joko rajaamisessa tai sitten ihan kynnessä koristeena. Kysykää ihmeessä jos löydätte mielestänne oudon tunnisteen tai haluatte selvennystä johonkin! Parannuksia saa myös ehdottaa tunnisteisiin tai ulkoasuun liittyen. :)

4.9.2013

Illamasqua Mottle a.k.a. "kiivikynnet"


Arkistojeni kätköistä löytyy muutamia blogissa esittelemättömiä lakkauksia ja yksi niistä tämä aikas herkku vaaleanvihreä pilkkulakka. Tein ensimmäisen tilaukseni Illamasqualle loppukeväästä. Olin suunnitellut tilaavani tämän brittiläisen brändin sivustolta jo jonkin aikaa, ja kun Illamasqua sitten keväällä julkaisi Imperfection-kokoelmansa olin myyty. Minusta Illamasqua on ennen kaikkea tyylikäs ja laadukas merkki, joka panostaa todella paljon kokoelmiensa ideoihin/teemoihin. Ne ovat erilaisia kuin muiden valtavirtamerkkien ja kamppanjat ovat aina todella näyttävästi toteuttuja. Tuotteiden ulkonäkö hivelee silmää ja niiden laadunkin on ainakin kehuttu olevan huippuluokkaa.  Itse voin todeta tämän pitävän paikkansa, ainakin tämän lakan kodalla. :) Valitettavasti tästä seuraa myös tuotteiden suhteellisen tyyris hinta, varsinkin kun lisää Suomeen tilattaessa vielä postikulut.

Imperfection-kokoelman lakat ovat saaneet inspiraationsa linnunmunien pilkukkaasta kuvioinnista ja tämähän sopi kesän pilkkutrendiin kuin nakutettu. Lakat menivät kaupaksi kovaa kyytiä ja minullekin kävi niin, että silloin kuin tein tilauksen oli vain kahta, vaaleanruskeaa Freckleä ja tätä vaaleanvihreää Mottle-sävyä, jäljellä varastossa. Kokoelmassa julkaistiin alunperin siis viisi eri sävyä ja olisin halunnut niistä vielä ainakin liilan Speclen ja ehkäpä vaaleansinisen Fragilen. Onneksi kuitenkin tämä vihreä oli näistä ensimmäinen himotuskohteeni ja sen sain kuitenkin kotiutettua. Tällä hetkellä tätä ja paria muuta sävyä näyttäisi olevan taas saatavilla muuten. ;)



Mottle levittyi kynsille vaivattomasti ja miellyttävästi kahdella kerroksella. Lakan koostumus on muutenkin huippuluokkaa, se ei ole liian vetistä tai liian paksua ja se kuivuu nopsaan. Kahdella (paksuhkolla) kerroksella saa aikaan kuvissa näkyvän kerrostetun vaikutelman. Meinaan tällä sitä kuinka alemman kerroksen mustat glitterit kuultavat kivasti lakan pohjan läpi luoden pinnalle syvyyttä kuvioinnin lisäksi. Lakka oli minusta todella kiva yksinäänkin, mutta koristelin lakkauksen myöhemmin vielä japanilaisilla kukkatarroilla. Oli pakko mainita tarrojen alkuperämaa erikseen, koska taas täytyy inistä, että miksi japanilaisilla on aina niin laadukkaita kynsituotteita! Tai siis ei se haittaisi muuten, jos niitä vain saisi helposti hankittua täältä Suomastakin tai edes Euroopasta. :D Nämä tarrat nimittäin näyttivät ja tuntuivat kynsille kiinnittämisen jälkeen suunnilleen samalta kuin water decalit/siirtokuvat! Niistä ei jäänyt mitään näkyviä rajoja kynsille ja vaikka tarrat olivat niin ohuita, niin niiden kiinnittäminen ei kuitenkaan ollut sen hankalampaa... 

Valitettavasti tarrojen kanssa otetut kuvat kynsistä tuli otettua niin kiireessä, että niistä tuli enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Anteeksi siis viimeisen kuvan huonompi laatu, mutta tämä oli paras mitä oli tarjolla. Sain muuten jonkin verran kommentteja "kiivikynistäni" työkavereilta ja minä sitten yritin selittää, että "ei kun näiden on tarkoitus olla linnunmunien pilkkuja", haha :D Vaikka eihän kiivikynsissäkään vikaa ole, itseasiassa sehän on vain sehän on vain hienoa, jos pelkällä lakalla saa aikaan vaikutelman tuosta hedelmästä. :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...