29.4.2014

Instagram + kynsidilemma

Tälläinen ilmoitusluontoinen postaus tähän vapun väliin. Olen vihdoin ja viimein päivittänyt itseni ajan hermoille (tai edes jotain sinne päin) ja perustanut Instagram-tilin! :D Instaan päivittelen ajankohtaisia juttuja ja myös muuhun elämään kuin blogiin liittyviä kuvia siellä saattaa välillä vilahdella. Tai näin ainakin olen suunnitellut. :D Kivoja vinkkejä hästägejä sun muita saa tosiaan antaa ja olen kiitollinen. Vielä siellä ei juuri mitään ole, mutta sen verran hauskaa on ollut jo näinä parina päivänä Instan kanssa että varmasti tulee päivitettyä. :) 

Eli jos haluatte ajantasaista kuvavirtaa kynsi- ja kosmetiikkajutuista, tapahtumista ja muusta kannattaa seurata minua Instassa @shiny_nailart


Tähän asti vallalla ollut instattomuus johtui avuttomasta vanhasta puhelimestani. Tuosta vanhuksesta alkoi jo aika jättää ja oli aika hankkia uusi. Repäisimpä vielä uskaltaudun vielä hankkimaan monelle aika tuntemattoman mallin eli Motorolan Moto G:n. Tämä mielestäni hintalaatusuhteeltaan hyvä Android-puhelin mahdollisti siis uuden aluevaltaukseni, haha. Tässä vielä kuva uudesta lelustani sen pehmeässä kodissa, hihi. ^_^


Blogin Facebook-sivuja seuraavat saattavatkin olla jo huomanneet tämän, mutta minulla kävi pieni onnettomuus kynsien kansaa, nyyh! :'(  Tiedusteltuani vähän yleistä mielipidettä Fb:ssä, olen nyt leikannut kynteni lyhyiksi. Jaiks! Sain paljon positiivia kommentteja, kiitos siitä! ♥ Jotkut mainitsivat myös, että olisi kiva saada vinkkejä lyhyiden kynsien koristeluihin ja nätteihin lakkauksiin. Tämä haaste on otettu vastaan! :D 


Sellainenkin pyyntö oli, että kertoisin miten muotoilen kynteni niiden kasvaessa. Hmmm, tuo onkin jo hankalampi toive toteuttaa, sillä se on tosiaankin sitten asteittainen kehitys ja viilailen kynsiä sitä mukaan kun ne kasvavat. Kynteni myös mielestäni jotenkin "hakeutuvat" kaarevuutensa vuoksi enemmän mantelimuotoon, joten niiden muotoileminen on minulle varmaankin helpompaa kuin jonkun toisen kynsille? Noh, yritän pitää tämän pyynnön kuitenkin mielessä ja jos keksin jotain havainnollistavaa neuvoa niin tietenkin jaan sen täällä teille. ♥ Niin ja hauskaa vappua kaikille! Alan vasta hetken päästä askartelemaan vappukynsiä... :p

Taianomaista keijupölyä


Zoya PixieDust -lakkojen kirjo lisääntyi tänä keväänä kolmella edeltäjiäänkin taianomaisemmalla uutuudella. Nämä PixieDust-lakat sisältävä isompia kuusikulmioisia glittereitä kuin edelliset keijupölyt. Ne muodostavat kuivuessaan kynsille karheamman, tekstuurisemman ja kimaltavamman pinnan kuin aikaisempien PixieDust-kokoelmien lakat. Ne kaikki sisältävät kauniisti erivärisinä kimaltavia "hologrammisia" glittereitä. Nämä ilmestyivätkin erityisen Magical Pixie -nimen alle ja tätä samaa sorttia on luvassa kesäksi lisääkin! Nämä näyttääkin jo olevan julkaistu jenkeissä. :-o En malta odottaa että ne rantautuvat Suomeenkin, sillä ihastuin näihin kevätsävyihin jo hyvin palavasti. 

Zoya PixieDust Lux

Zoya PixieDust Cosmo

Zoya PixieDust Vega

Kuvat eivät tee oikeutta lakkojen kimaltelulle! Kaikkien lakkojen koostumus on samanlainen. Ne kuivuvat mataksi ja roiseksi, niin kuin tekstuurilakat yleensäkin. Kuivumista ei tarvitse odotella kauan. Ensimmäinen kerros levittyy nätisti, mutta seuraavat/seuraava onkin jo hiukan "möykkyisemppää" levitettävää, johtuen isommista glittereistä. Nämä uudet PixieDustit peittävät siis joko kahdella paksummalla tai kolmella vähän ohuemmalla kerroksella. Kahdella kerroksella saattaa toisen kerroksen jälkeen jäädä vähä kaljumpia kohtia, mutta niihin on helppo lisätä lakkaa täsmähoidolla töpöttömällä. Koska lakkojen pinnan kuuluukin olla epätasainen, onnistuu tämä ja muutenkin pieni korjailu helposti. Itse lakkasin kaikki kynnet kahden kerroksen tekniikalla, paria kolmen kerroksen testikynttä lukuun ottamatta, ja mielestäni lopputulos on hyvä. 

Lakkojen pysyvyys on hyvä, viikonkin voi samoilla lakkauksilla helposti viiletellä. Poistaminen alkaa olla jo glitterlakkojen luokkaa, eli ei niin helppoa kuin aikaisempien PixieDust-versioiden kanssa. Tämä tietenkin oli oletettavissa näiden isompien glittereiden takia. Löytyyko sieltä muita ihastuneita? Entä aiotteko hankkia tulevia kesäkokoelman Magical Pixie -lakkoja?


Zoyan maahantuojana Suomessa toimii NailCity. Jälleenmyynjien listan löydät täältä. Lakkoja voi tilata myös suoraan NailCityltä sähköpostitse osoitteesta info@nailcity.fi hintaan 15,50€ / kpl.

Lakat saatu maahantuojalta.

27.4.2014

Tuoksuilta à la PP Perfumes



Olen erittäin kiitollinen siitä, että olen tänä vuonna ollut todella onnekas ja minulle on tarjottu mahdollisuus osallistua moneen ihanaan, älyttömän mielenkiintoiseen ja muutenkin mukavaan tapahtumaan! ♥ Harmittaa kun en ole ehtinyt monesta näistä vielä rustaamaan blogiin, mutta tarkoitus on päivittää tänne mukavia tunnelmia välittäviä kuvarikkaita postauksia niistä, vaikka joistakin tilaisuuksista onkin jo vierähtänyt tovi.

Tämän päivän postauksen aiheena olevan huikean kiinnostavan ja mukavan intiimin tilaisuuden järjestivät hajuvesiammattilainen Sakari Penttinen ja Kosmetiikka Helmi. Penttinen edustaa suomalaista tuoksuyritystä PP Perfumes Helsinkiä. Hänen asiantuntevalla johdollaan pääsimme tuoksuttelemaan tuoksujen nuotteja ja raaka-aineita ja oppimaan paljon kiinnostavaa tietoa hajuvesien valmistuksesta, koostumuksista ja vaikka mistä! Tämä oli mielestäni hyvin mielenkiintoista, en ole aiemmin päässyt tutustumaan tällä tavalla hajuvesien "rakennuspalikoihin". Opin mm. että ylikriittinen hiilidioksidi uutto tuottaa puhtaimman tuoksun. :p Tuoksuttelussa en tiennyt yhtään mitä odottaa ja monia yllätyksiä illan aikana tulikin. Nyt olen tälläkin saralla sitten astetta viisaampi. :D



Tuoksujen peruspilarit säilyvät tyylikkäästi Sakarin pienessä "tuoksukirjastossa". 

"Hmmm, mikäs tää voisi olla?" :)

Seurani Kosmetiikka Helmessä oli mitä parhainta. Kuvasssa kauniit kanssabloggaajani Ostolakossa-blogin Virve, Mustaa kajalia -blogin Heidi ja Adventures in Sinilandia -blogin Sinini. ♥♥♥


Sakari tuoksutti meillä 12 raaka-ainetta ja pisti meidät arvuuttelemaan mikä tuoksu oli kulloinkin kyseessä. Se oli tosi hauskaa! :D Saimme tikut käsiimme ja heiluttelimme niistä ensin suurimmat alkoholihöyryt pois (ne muuten nousee päähän jos ei ole varoivainen!) ja sitten aloitimme tavallaan pienen kylmää-kuumaa arvoittelun, jossa Sakari aina vihjaisi jos oltiin oikeilla jäljillä :D. 

Annoimme tuoksunuoteille myös arvosanat mieltymyksiemme mukaan, jonka jälkeen Sakari selvitti antamiemme pisteiden avulla tuoksupersoonamme. :) Minun antamien pisteiden perusteella tuoksukseni valikoitui PP Perfumen tuoksujen valikoimasta Lisette. Lisette on tuoksu joka vaatii kantajaltaan asennetta. PP Perfumes kuvailee tuoksua näin: Lisetten tuoksumatka alkaa viileän rohkeasti lootuksen, freesian ja persikan kolmisoinnulla. Vauhdikkaan intron jälkeen Lisette paljastaa tyttömäisen suloisuutensa lakritsin ja vadelman sävyissä. Omalla ihollani tuoksu tuli esille aika pistävänä ja se ei oikein ollut minulle sopiva. Kuitenkin kotiin päästyäni huomasin tuoksun kehkeytyneen paljon pehmemmäksi ja syväksi. Tämä tosin kesti siis ainakin kaksi tuntia, joten luulen että en silti valitsisi itselleni Lisetteä. Sininillä tuoksu oli taas aivan erilainen. Hassua miten hajuvedet tulevat erilaisina esille eri ihmisillä.

PP Perfumes -valikoimaa

PP Perfumesin Hannele on heidän lippulaivansa ja kaikista myydyin tuoksunsa. Hannele Eau de Parfum on puuterinen kukkaistuoksu. Tuoksu on klassisen herkkä ja pakkauksen visuaalisessa ilmeessä on viitteitä 50-luvusta ja Suomi-filmien nostalgiasta. Huipputuoksu: juhannusruusu, laventeli, bergamotti. Sydäntuoksu: jasmiini, sireeni, ruusu. Pohjatuoksu: santelipuu, vanilja. -tuoksun kuvaus: OK salonki.

Angelo Caduto Eau de Toilette on aivan mahtava! Täytyy viedä mies testaamaan, jos vaikka saisi synttärilahjaksi. ;)




Kosmetiikka Helmi on ihastuttavan sympaattinen pieni kemikalio, jolla on pitkä historia. Kemikalio Helmi aloitti toimintansa vuonna 1940 ja on toiminut Munkkiniemessä samalla paikalla siitä asti! Alkuperäinen entisen maitokaupan puna-valkoruudullinen kivilattiakin on säilytetty. ♥ Sittemmin Helmen nimi on päivitetty Kosmetiikka Helmeksi. Kosmetiikkaliikkeen lisäksi paikka toimii myös hoitolana ja kuulemma kestoväriin pääsee usein ilman ajanvarausta. ;)


Kosmetiikka Helmen aurinkoinen Raija Kavonius esitteli tässä uusia uimamyssyjä, jotka ovat olleet yllättävän suosittuja. :) Heillä onkin niitä hieno valikoima erilaisilla kuoseilla ja koristeilla.







Saimme mukaamme pienet lahjakassit, joista löytyi PP Perfumesin uusinta aluevaltausta edustavia ihanalta tuoksuvia palasaippuoita. :)

Kosmetiikka Helmen Facebooksivuilta voi seurata kampanjoita ja tarjouksia. Heillä on usein erilaisia tapahtumia. Esim. 5.5 on Bakel-hoitopäivä, jolloin kasvohoitoon pääsee 49 €:lla.


PP Perfumes -tuoksujen jälleenmyyjät:
myös PP Perfumesin nettisivuilta voi tilata tuoksuja

Helsinki:
-Kosmetiikka Helmi, Munkkiniemen puistotie 9
-OK Salonki, Kauppakeskus Ristikko
Tampere:
-Kosmetiikka Sammon Aino, Sammonkatu 22-24
Turku:
-Mona Lisa, Yliopistonkatu 24
Eura:
-Euran kemikalio, Sorkkistentie 91

19.4.2014

Depend Chameleon Sweet Pink


Esittelyssä kynsimiitistä saatu kaunis Depend Chameleon 2082 Sweet pink -lakka. Tämän kylmän sävyisen duochrome-lakan metallinen, pinkin ja sinisen sävyjen välillä vaihteleva, kiilto hurmasi minut! Kiitos Milba, joka kommentoi blogimiitin goodie bag -postaukseeni ja kertoi näillä Dependeillä olevan numerosarjojen lisäksi ihan nimetkin! :) En vain ymmärrä miksi nimiä ei kuitenkaan merkitä pulloihin, mutta tiedä sitten näistä?
Sweet pink -lakka on koostumukseltaan helposti levittyvä, muutenkin hyväkäytöksinen ja nopeasti kuivuva. Kynsissä on kaksi kerrosta tätä kameleonttilakkaa ja kerros Seche Vite -pikakuivattavaa. Omaa silmää tämä lakkaa miellyttää paljonkin, entäs teidän? :)


18.4.2014

Suloisen sokerista


Sokerisilla tekstuurilakoilla saa helposti aikaan pirteän ja leikkisän kevätlakkauksen. Sain testiin uusia IsaDoran Sugar Nails -sävyjä ja suloisen vaaleanpunaisen Rimmel Sweetie Crush -lakan. Sävyt näyttivät kivoilta yhdessä joten yhdistin ne kaikki samaan lakkaukseen. :p

Käytetyt lakat:
IsaDora Sugar Nails Cotton Candy, Peach Nectar ja Lemon Soda
Rimmel Sweetie Crush Candyfloss Cutie
Orly Decades of Dysfunction

Peukalon kynteä koristamaan pääsi kolme kerrosta helposti levittyvää vaaleanliilaa IsaDora Cotton Candy -lakkaa (suloinen sävy!). Pikkurilli sai vaaleankeltaisen sävytyksen kolmesta kerroksesta kimaltelevaa Lemon Soda sokerilakkaa ja nimettömään kokeilin ensimmäistä kertaa Rimmelin tekstuurilakkaa, vaaleanpunaista Candyfloss Cutie:ta. Täytyy myöntää että minulla oli jostain syystä vähän varaukselliset odotukset Rimmelin lakasta, mutta ainakin tämä yksilö toimi aivan upeasti! Rimmelin sivellin on hyvä ja leveä, lakka levittyi helposti ja kuivui nopeasti tasaisen kauniiksi sokeriseksi kerrokseksi. Sweetie Crush -lakkojen pullo on myös erittäin söpö, josta tulee tietenkin plussaa! :p Näitä voisi kyllä hankkia lisääkin. :)

Keski- ja etusormen kynsien koristeluja varten lakkasin ne ensin parilla kerroksella neutraalia vaaleaa Orly Decades of Dysfunction -lakkaa. Sen jälkeen otin kaikki tekstuurilakat käyttöön. Kolmen aikaisemmin mainitun lisäksi näihin kynsiin tuli myös persikkaista IsaDora Sugar Nails Peach Nectar -lakkaa. Tein pilkkutikulla (dotting tool) epäsäännöllisiä pilkkuja kaikilla väreillä keskisormen kynnen täyteen, etusormen jätin osittain pilkuttamatta. Mitäs pidätte? :)




IsaDora Sugar Nails Cotton Candy, Peach Nectar ja Lemon Soda, 
Rimmel Sweetie Crush Candyfloss Cutie


En ole ainakaan vielä tehnyt ihan pääsiäistä varten erityisiä kynsiä, mutta nämäkin sopivat mielestäni aika kivasti pääsiäiseksi. Saas nähdä innostunko vielä tänään tai huomenna laittamaan kynnet pääsiäiskuntoon. ;) On vain taas harmillisesti tuo flunssa vähän häiritsemässä ja väsyttämässä tässä päällä, joten ei ole ollut oikein voimia tehdä erikoisia koristeluja. Suklaamunia on tullut kuitenkin jo herkuteltua! ^_^ 

Aurinkoista ja iloista pääsiäistä sinnekin! 



13.4.2014

Kosmetiikkabloggaajat Tampereella



Viime viikon lauantaina käväisin Tampereella Karkkipäivän Sannin ja Miten niin liikaa -blogin Elisan järjestämässä "kosmetiikkahörhöjen kokouksessa", purkkimafiaksikin olen kuullut tätä meidän joukkoa kutsuttavan. ;) Päivä oli kaunis aurinkoinen, kun suuntasimme iloisin mielin panimoravintola Plevnaan tapaamaan samanhenkistä porukkaa eri puolilta Suomea. Paikalle olikin kokoontunut todella suuri joukko kauniita bloggaajia, henkilöluku taisi huidella 35 paikkella? 

 Kiitos Pauliina kuvasta, feat. Sinini



Ensimmäisenä ohjelmassa oli hyvin tarpeeseen tullut ateriointi. Plevna on tosi tilava ravintola ja meille oli varattu juuri sopivan sivussa oleva rajattu oma nurkkaus. Pääsimme rauhassa tutustumaan, kuvailemaan ja hömppäilemaan muiden ravintolavieraiden katseilta suojassa (hmm, olikohan Plevnan henkilökunnalla ollut pieni aavistus mahdollisesta paheksunnasta muiden asiakkaiden suunnalta, haha :D).

Nums, nams! :p


Ruoan jälkeen siirryimme Mallaskabinettiin, jossa meille olikin neljäksi tunniksi ohjelmaa sisältäen mm. mielenkiintoisimpia luentoja/esittelyjä. Ensimmäisenä meille puhumassa oli Lumenelta Tarja Gallacheria. Tarjan kertoi meille Lumenen Bright Now Visible Repair -sarjasta, kevään meikkikokoelmasta ja uusista Gel Effect kynsilakoista ja CC Nail Concealer "monitoimi aluslakasta". En ole kyllä vieläkään täysin mihin katekoriaan Concealer -lakan luokittelen, mutta saimme kaikki sellaiset kotiin myös kotiin mukaan, joten testailen ja tunnustelen vielä. :) Minulle kaikista mielenkiintoisinta oli kuitenkin kuulla vähän Lumenen tuotekehittelystä, tuotesarjojen kehityskaaresta ja tuotteiden elinkaaresta Suomessa ja ulkomaisilla markkinoilla.

Saimme myös testailla ja hypistellä Tarjan mukana tuomia Lumenen tuotteita :) 


Seuraava puhuja oli Warehousen Mikko Vainio (aka Tigimies :p) esitteli meille vähän heidän maahantuomia sarjoja eli Tigiä, Fudgea sekä Gorgeous Londonia ja Framesia. Olen vasta hetki sitten tutustunut hiukan Gorgeous Londoniin ja hyvältä on vaikuttanut! Tykkään heidän Ten In One -monitoimisuihkeestaan, jota Mikkokin muuten suositteli. :)


Meille annettiin myös vinkkejä hiusten muotoiluun ja tuotteisiin. Mikko puhui mm. tiukoin sanoin suomalaisten huonosta tavasta käyttää hiuslakkaa, eli unohdetaan/ ei välitetä käyttää muotoilutuotteita kampauksen pohjalla, vaan yritetään vaan kiinnittää lopuksi kaikki kunnon kerroksella hiuslakkaa. :D 

Niin kaunis emäntämme Elisa (taustalla odottavat pirteän väriset goodie bagit). :)


Mahtavien ja pursuavien goodie bagien jaon jälkeen pistimme myös  hetkeksi kosmetiikkavaihtarit/kirppistelyt pystyyn ja pöydille levitetty purkkimeri olikin aika moinen. :D Minäkin sain joitain käyttämättömäksi jääneitä lakkoja kiertoon ja vaikka ei pitänyt ottaa lakkoja vaihdossa takasin, niin hamstrasin kuitenkin pari, heh :D


Tiia Tyynysniemi kertoi meille Australiasesta Zuii Organics luomukosmetiikkasarjasta. Zuuin slogan on "Kauneutta kukista" sillä he käyttävät kukkista saatavia raaka-aineita tuotteissaan. Aivan ihana ideologia! Raaka-aineita saadaan mm. kamomillan, jasmiinin ja ruusun terälehdistä, ruusu- ja manteliöljystä, villiruusun siemenöljystä ja kehäkukkaöljystä. Miitissä saimme myös testailla Zuuin tuotteita ja minusta oli mielenkiintoista kokeilla heidän huulipunapohjaansa, joka oli siis pelkkä vaha ilman väriaineita. En ole koskaan ennen nähnyt tälläistä huulipunan "perustaa", johon siis lisätään haluttua sävyä tuovat väriaineet josta saadaan valmis puna. Zuuin puna tuoksuu muuten ihanan ruusuiselta! 

Aurinkoinen Tiia lahjoitti meille kaikille vielä ruusutkin, joka ilahdutti ainakin minua suuresti. 
 




Kultainen Elisa oli hankkinut Sannille kiitokseksi yllätyslahjan suuresta työstä, jonka hän oli tehnyt tapahtuman eteen. Tämä suloinen hetki oli pakko ikuistaa. Iso kiitos vielä teille molemmille murut! 



Virallisen osuuden jälkeen siirryimme vielä jatkamaan iltaa Teerenpeliin osan porukan kanssa. Tigimieskin liittyi seuraamme, jej! :D Itse jouduin jättämään illan kesken aika aikaisin tällä kertaa ja kyllä harmitti lähteä hyvästä seurasta, mutta toivottavasti samanlaisia tilaisuuksia tulee vielä jatkossakin! :)

Laitan vielä pari heruttelukuvaa aivan älyttömän upeiden lahjakassien sisällöstä: 








Huh, semmosia. :) Seassa paljon erittäin kiinnostavia ja erikoisia tuotteita ja monta ihanaa muuta. ♥ 

Kyselkää jos haluatte tietää jotain lisää kuvissa näkyvistä tuotteista ja kertokaa ihmeessä jos toivotte tarkempia esittelyjä joistan. Tässä on sen verran näitä, että en edes tiedä mistä aloittaa! Lumenen Raspberry Miracle huulipunia, Exuviance Heel Repair -voidetta ja Zuii:n kulmakynää olen jo hiukan testaillut ja tänään kokeilen josko Gorgeus Londonin hiusnaamio (Intensive Hair Mask) saa vähän eloa näihin korppuhiuksiin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...