11.5.2012

Pirteän oranssit kesäkynnet

Aurinko paistaa taas pitkälle iltaan (paitsi tänään tietysti sataa vettä :p) ja minulla onkin ollut ajoittain jo ihan kesäfiilikset. Lähestyvän kesän kunniaksi väsäsin kukkaiset ja kimaltelevat kesäkynnet uusilla ihanilla oransseilla lakoillani.


Aloitin lakkaamalla joka toisen kynnen Color Clubin Take Wing kokoelman kultaisen orassilla Sparkle and Soarilla (jonka sain Cesars Shopista) ja joka toisen Chinga Glaze Hunger Games kokoelman punaisemman oranssilla Rivetingillä. Sparkle and Soar on vähän läpikuultavampi ja sitä meni 3-4kerrosta, riippuen vähän kuinka ohuita kerroksia laitoin, ja Rivetingiä 2kerrosta. Molemmat helppoja ja ihania levittää ja käsitellä. Sopivat hyvin liukuvärjäykseen ja siihenhän niitä sitten käytinkin :p Tässä vielä kuvia pelkistä kimaltavista lakoista :)



Pohjalakkojen jälkeen töpöttelin meikkisienellä kynsienkärjistä lähtien liukuvasti lakkoja toistensa päälle. Näin jokaiseen kynteen tuli molempia oransseja ja voi että kun olivat nätit yhdessä! Nämä kimaltelevat ja loistavat, niin paljon että minusta tuntui kuin minulla olisi ollut pienet auringot sormissa, hehe. Kuvat eivät tee kyllä näille lakoilla ihan oikeutta.... Liukuvärjäyksen jälkeen piirtelin vihreällä nail art lakalla lehtiä ja oksia vähän kynsien tyviin ja kiinnitin keltaisia fimokukkia ja vihreitä perhosia päällyslakalla. Tuo nail art lakka näyttää jostain syystä joissain näistä kuvista (varsinkin alimmassa) ihan mintunvihreältä, vaikka se on kyllä oikeasti vihreä, niin kuin tässä postauksessa olevassa kuvassa.



Mitäs pidätte? Oletteko te tehneet jo kesäkynsiä? :) Huomatkaa muuten uusi Nettikauppoja -välilehti ylhäällä^. Kirjoittelen tuonne vähän kokemuksia ja kuvauksia eri nettikaupoista, joihin olen tutustunut. Born Pretty Storesta odottelen vielä ilmeisesti matkalla olevaa tilaustani (n.kk sitten tilasin) ja kirjoitan siitäkin sitten vielä tuonne ja muutenkin kokemuksien kertyessä lisäilen infoa sinne sitten :)

Color Club Sparkle and Soar, China Glaze Riveting, Cm Hot Green nail art -lakka ja fimotankoja

16 kommenttia:

  1. OMG!! These are the freshest nails of the year!! They are so bright and make me really happy:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, thank you so much Minnie! <3 They really made me smile when I looked down on my hands :)

      Poista
  2. Kylläpäs on nätit ja kesäiset kynnet :) Ihanan värisiä nuo lakat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oranssi on jotenkin niin kesäinen väri muutenkin ja näissä lakoissa on vielä sitä jotain aurinkoista extraakin :p

      Poista
  3. On kyllä pirteät, ihanan väriset:)♥!

    VastaaPoista
  4. Slurps, kylläpäs on herkullisen näköiset kynnet!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan näköiset kynnet, niin kesäiset ja pirteät :) Ja nuo lakat namm! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tykkäsin näistä itsekin tosi paljon :)

      Poista
  6. Tosi kivat ja ihanan iloiset kynnet! Myös ilman koristeluja ovat tosi nätit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nuo lakat ovat kyllä täydellisiä piristyspillereitä :p

      Poista
  7. Siulle olisi haaste blogissani(:

    http://iwanteatyyou.blogspot.com/2012/05/you-blocked-me-on-facebook-and-now-you.html

    VastaaPoista
  8. blogissani olisi sinulle haaste :)
    http://bloh-somekindofart.blogspot.com/2012/05/haaste.html

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...