26.9.2012

Puolikuupilvet

Tässä siis nämä kynnet, joilla osallistuin Pilvihattaraa -blogin lakkauskilpailuun. Oletteko jo käyneet äänestämässä suosikkianne? :) ..Kuka muuten arvasi nämä minun tekeleikseni? :p Idea näihin kynsiin lähti siis kilpailun aiheen mukaan pilvistä ja hattarasta. En kuitenkaan halunnut tehdä taas pilvimania, vaan halusin jotain samantyylistä, mutta kuitenkin erilaista :D Joten ajattelin tehdä valkoiset pilvet kynsien tyviin ja niihin hattaran vaaleanpunaiset pienemmmät pilvet sisälle. No myöhemmin päätin, että haluan myös paria eri pinkkiä maniin piristämään ja tuomaan leikkisyyttä.


Lakkauksen pohjalle valikoitui hiukan shimmerinen, tumma ja näyttävä sinivihreä MIYO Jupiter*. Olen aivan ihastunut tuohon Jupiterin sävyyn! Se on jotenkin niin minua ja muutenkin tosi ihana väri syksyyn. Jupiteria tarvitsi muuten vain yhden paksuhkon kerroksen ja mielestäni lakkaa oli helppo ja miellyttävä levittää. Pointsit koostumuksesta siis! Toisaalta Jupiterin huono puoli selvisi sitten lakkojen poiston yhteydessä. Se on nimittäin vähän värjäävää tyyppiä.  Minulla ei värjääntynyt onneksi yksikään kynsi pahasti ja sain värjääntyneet kohdat nopealla buffauksella helposti pois. Mutta suosittelen ehdottomasti käyttämään poistossa foliotekniikka, jotta kynsinauhat eivät värjäänny ja kannattaa laittaa kunnolla aluslakkaa lakan alle :)


Pohjalakan jälkeen muotoilin pilvet, myöskin peittävällä, valkoisella Orly Pointe Blanche lakalla. Siinä on valmiiksi vähän ohuempi sivellin, koska se on tarkoitettu ranskalaiseen manikyyriin. Siveltimellä on siis helppo tehdä vähän tarkempaa jälkeä. Sitten yritin etsiskellä sopivan vaaleaa pastellista pinkkiä ja päätin sitten käyttää Orly Instant Artist Pink Pastel lakkaa. Lakan ei siis olisi tarvinnut olla nail art lakka. Minulla nyt vain sattui olemaan juuri sopiva sävy tuossa Orlyssa. Sillä sitten maalailin muihin kynsiin paitsi nimettömiin ja keskisormiin pienet pilvet. Nimettömään halusin sitten kirkkaampaa pinkkiä ja essie watermelon* sopi täydellisesti siihen hommaan :)  Keskisormeen taas lakkasin pinkin pilven yli söpöllä China Glaze Dance Baby lakalla. Koristeluiden vähän kuivuttua kaiken päälle tuli tietenkin kerrokset pikakuivattavaa. Mitäs pidätte? Ainakin omasta mielestä nämä olivat tosi kivat :D

MIYO Jupiter, essie watermelon, Orly Instant Artist Pink Pastel,
China Glaze Dance Baby ja Orly Pointe Blanche

*MIYO Jupiter saatu Face Helsingiltä
  Essie watermelon saatu L'Orealilta

14 kommenttia:

  1. Tosi kiva kun kerroit vähän tarkemmin tekniikoista, joilla teit pilvet. Nuo nimettömän ja keskarin CG ja Essien lakat; niin oliko niissä aivan tavallinen, sellainen isompi sivellin ja muotoilit pilvet niillä, vai...?
    Itse olen toistaiseksi vasta levitellyt lakkapintoja ja kokeillut leimailua, ja mietinnässä on että miten ihmeessä pääsisi toteuttamaan vähän yksityiskohtaisemmin kuvioita kynsiin... Kaikki tekovinkit otetaan vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän aina kertoilla suunnilleen miten tein :) Joskus vaan tuntuu, että jos selittelen pidemmin niin ei kukaan siitä mitään tajuu :D

      Joo niissä on ihan tavalliset siveltimet. Essiessä on sellainen lättänä ja leveä sivellin. Sen kun kääntää ohuemmalle sivulle niin on helppo tehdä pilvet. Chinalla oli kaikista hankalin tehdä pieniä muotoja, mutta sittenhän voi aina ottaa jonkin muun siveltimen käyttöön ja lakkailla sillä :) Mä oon vaan niin laiska putsailemaan nail art siveltimiä lakasta, että en käytä jos ei tarvii :D

      Poista
  2. Minä kyllä arvasin heti, että ne ovat juuri sun kynnet :) Tykkään tosi paljon noista puolikuupilvistä, jotenkin todella söpöt! <3 Ja ihana idea muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mäkin arvasin heti että ne hempeät ensimmäiset kynnet oli sun :D Kiitos, kiva että tykkäät <3

      Poista
  3. ihanat! :) vähän erilaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Yritinkin keksiä jotain vähän erilaista, mitä en vielä ole tehnyt :)

      Poista
  4. Onpas söpöt! :) Voisit kyllä lahjoittaa puolet taidoistasi minulle! Ja mistä saatkin aina noin upeita ideoita lakkaukseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hehe, nyt sä imartelet mua :D En tiedä mistä niitä ideaoita tulee :D Aina ei tulekaan vaan täytyy hakea inspista muista blogeista, niinkuin ensimmäisen kerran pilvimaniinhan sain idean nailside blogista

      Poista
  5. Nämä sinun erilaiset variaatiot pilvimanista on kyllä kerrassaan upeita!

    Sinulle on tunnustus blogissani: http://lifeofbambi.blogspot.fi/2012/09/i-love-your-blog.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Mä oonniin innostunu noista pilvistä, kun ne on mun mielestä niin söpöjä :D Kiitos tunnustuksesta! <3

      Poista
  6. Aivan upeet kynnet :)
    Ps.käy kattoos mu blogi ja liity vaiks lukijaks jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava että tykkäät :) Kivalta näytti blogikin. Varsinkin ne kaupunkikynnet oli hienot! :)

      Poista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...