17.11.2011

Pikkujoulukynnet tuto - rusetteja ja kimalletta


Arvonnan osallistumisissa monet olivat laittaneet, että olisi kiva jos tekisin tutoja tekemistäni kynsistä. Pari myöskin kertoi odottavansa pikkujoululakkauksia, joten tässäpä nyt vähän sitten molempia :) Tämä nimenomainen  lakkaus on tosin jo viime vuodelta, mutta minusta tämä on tälläinen kiva, suhteellisen yksinkertainen ja sopii moniin kynsiin. Varmaankin monet eivät ole vielä edes nähneet tätä? No niin aloitetaanpas:

Lakkaa ensin kynsi kultaisella lakalla (tässä tapauksessa China Glaze Jingle Bells). Kiinnitä huomiota enimmäkseen vain kynnen tyveen, koska kärki kuitenkin peittyy seuraavaksi toisen lakan alle.

Lakkaa siis seuraavaksi tummanruskealla lakalla kynsi niin, että jätät kynnen tyveen kaarevan aukon, josta kultainen lakka jää näkyviin. Kaaren ei tarvitse olla täydellisen tasainen. Tälläistä lakkaustapaa kutsutaan tietääkseni puolikuulakkaukseksi. Minulla on tässä käytössä OPI Tease-y Does It, joka ei tosin toistu oikein näissä kuvissa. On siis luonnossa ruskeampi.

Tämän jälkeen ota joko punainen nail art lakka, punaista akryylimaalia, tai vain peittävä punainen lakka ja sivellin ja maalaa sillä suhteellisen ohut punainen kaari lakkojen rajalle. Tähän kannattaa käyttää vähän pidempää ohutta sivellintä (nail art lakoissa valmiina).

Tähän seuraavaan vaiheeseen voit käyttää joko punaista glitterlakkaa tai läpinäkyvää lakkaa ja punaista irtoglitteriä. Tässä käytössä China Glaze Mrs. Claus. Levitä lakkaa/ ripottele värittömän lakan päälle glitteriä kynnen kärkeen, niin että sitä tulee enemmän ihan kärkeen ja vähemmän kynnen keskiosaa kohti.

Tässä vaiheessa voit joko jättää lakkauksen jo tähän, koristella sen strasseilla tai muilla koristeilla esim. sydämmillä niinkuin yllä olevassa kuvassa tai jatkaa seuraavaan vaiheeseen:


Ota pieni nail art sivellin ja sama käyttämäsi punainen lakka tai akryylimaali. Maalaa pieni rusetti punaisen kaaren keskelle pienin vedoin.

Sitten onkin jo melkein valmista. Seuraavaksi voit, joko tehdä dotting toolilla, nuppineulanpäällä tai vaikka hammastikulla kultaisen pallon rusetin keskelle, kuten ylemmässä kuvassa (ja niin kuin minäkin olin viime vuonna tähän lakkaukseen tehnyt) tai laittaa kultaisen strassin rusetin keskelle kuten alemmassa kuvassa. Voit myös lisätä koristeita joihinkin kynsiin, kuten minä olin lisännyt punaisia sydämiä  :)

Lopuksi vielä päälle kerros pikakuivattavaa tai tavallista päällyslakkaa tasoittamaan glitterin rosoisuutta, pitämään strassi paikoillaan ja tuomaan kiiltoa. Valmis! :)

China Glaze Mrs. Claus ja Jingle Bells, OPI Tease-y Does It ja Flexbrush nail art lakka


Mitä piditte tutoriaalista? Entä tykkäättekö näistä kynsistä? Oliko tyhmää, että tein tuton vanhasta lakkauksesta? Jos jäi jotain epäselvää niin saa kysyä! :)

8 kommenttia:

  1. Tiiti tipi tipsuttaja17. marraskuuta 2011 klo 17.01

    Miks pitemmissä postauksissa on toi joshaluat lukea postauksen loppuun paina tästä? Tuton on kivoja, ja ei haittaa että teit vanhoista kynsistä :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat kynnet !(: Tuto oli kiva ja ei haittaa että teit vanhoista kynsistä !

    VastaaPoista
  3. Tiiti tipi: Juurikin sen takia, että ne on pitempiä postauksia ja haluan, että etusivultani saisi paremman kuvan blogistani kokonaisuutena, ilman että tarvitsee rullailla kilometrin pituista esim. tässä tapauksessa tutoa, läpi ennen kuin näkee edellisen postauksen.. :)

    Juulia: Kiitos, kiva että tykkäsit! :)

    VastaaPoista
  4. Tykkään paljon tästä tutosta ja olisi kiva, jos jaksaisit tehdä myöhemmin lisää:)! Itseasiassa on ihan hauska, että teit vanhoista kynsistä. Itse en ollut näitä vielä ennen nähnyt ja viimeistään nyt tämä oli näkemisen arvoista;).

    VastaaPoista
  5. Kiva tuto, ei haittaa vaikka olikin vanhasta lakkauksesta tehty :)

    VastaaPoista
  6. Iris: Mukavaa että oli kiva lukea :) varmasti teen näitä lisää jatkossakin! :)

    Rose: Kiitos <3 hyvä että ei haittaa :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat :), taidan kokeilla itsekkin tehdä joku päivä tällaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kokeile ihmeessä! Tälläisiä on hauska tehdä :)

      Poista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...