12.12.2011

Kauneusbloggaajien miitti 4.12

Tiedän että monet ovatkin varmaan jo lukeneet miitin tapahtumista muista blogeista, mutta tässä nyt oma versioni tästä kivasta (ja kiireisestä) päivästä :)


Tapahtuman jäjestämiseen osallistuivat kanssani siis Panda, Sonia, Lenore ja Minna. Lisäksemme mukana olivat myös Bette ja Sanni. Kiitos teille kaikille vielä kovasta työstä!

Kuva: Jussi Kivimäki

Päivä alkoi hirveällä kiireellä ja säätämisellä (meillä järkkääjillä siis :p), vaikka kuvittelinkin että saavuimme paikalle tarpeeksi ajoissa järjestämään. :D Noh, onneksi joten kuten suoriuduimme (vaikka Lidl oli kiinni ennen klo.12 !!! ja jouduin juoksemaan toiseen kauppaan, murr :D) ja vieraille saatiin juomat käteen ja pääsimme kuuntelemaan ensimmäistä asiantuntijaa. Duroylta oli tullut perheyrityksen perustajan tyttärentytär kertomaan yrityksestä ja esittelemään heidän ihania siveltimiään. Duroyn valikoima oli muuten paljon laajempi kuin useimmat meistä kuvittelivat. En ollutkaan aiemmin vielä tutustunut kyseisiin siveltimiin, joten onneksi saimme kaikki kotiinkin parit ihanuudet :)

 Duroy oli tuonut näytille valikoimaansa


Tälläinen setti Duroylta löytyi minun kassistani :) Olin erityisen innoissani punaisesta häivytyssiveltimestä ja nuo kauniit pinsetit tulivat tarpeeseen! Nyt voin siirtää vanhat romuni nail art -käyttöön :p

 kuva: Jussi Kivimäki

Seuraavana vuorossa oli L'Orealin esittely. Tätä en valitettavasti päässyt kuulemaan itse lainkaan, koska olin alhaalla Minnan kanssa "kokkailemassa" ja laittamassa tarjoiluja kuntoon. :( Noh, L'Orealin jymy uutisesta olinkin saanut tietää jo aiemmin ja kyselin sitten jälkeen päin mitä esittelyssä olikaan kerrottu. L'Oreal kertoi siis meille ensi vuoden alussa Garnierin tuovan myyntiin oman BB-Creamin (Blemish Balm / Beauty Balm)! Saimme jokainen omat täysikokoiset tuotteet testiinkin. Myös sekin oli ainakin minulle uutta, että L'Oreal on jokunen aika sitten ostanut Essien ja alkaa tuomaan niitä päivittäistavarakauppoihin! Jee! Niin ja kaikista ihaninta oli, kun saimme jokainen 6kpl Essien lakkoja kotiin vietäviksi <3 Yllä olevassa kuvassa muuten esitellään juuri Maybellinen One by One Volum Express maskaraa. :)


kuva: Jussi Kivimäki

 kuva: Jussi Kivimäki

Sitten oli pienen napostelun aika. Meillä oli juustonyyttärit ja muuta tarjottavaa (sen jätti subin lisäksi :p), kuten riisipiirakoita, munavoita, sipsejä, rypäleitä yms. "Ruokajuomaksi" olimme saaneet sponsoroituina Fresitaa ja Vitamin Watereita. <3

 kuva: Jussi Kivimäki
 kuva: Jussi Kivimäki
 kuva: Jussi Kivimäki

^kuva: Sonia
Tunnelmaa... Olimme saaneet Partylitelta lainaan kynttilöitä :)

Seuraavaksi oli vuorossa illan ensimmäinen yllätysesiintyjä eli meikkitaiteilija ja kampaaja Mariela Sarkima. Hän kertoi meille mielenkiintoisia juttuja urastaan ja kuinka hänen kirjoittamansa Make up Bible -kirja sai alkunsa. Marielan esitys oli erittäin innostava ja mielenkiintoinen. :) Hän kertoili mm. uransa alkutaipaleen ulkomailla asumisesta ja kuinka he olivat saaneet Sokoksen myöntymään myymään Make Up Bible -kirjaa kosmetiikkaosastoilla sen sijaan, että sitä olisi myyty siellä missä muitakin kirjoja. Mariela puhui myös kannustavasti tavoitteiden asettamisesta ja niiden saavuttamisesta ja varmasti monet, minä mukaan lukien, saivat rohkaisua omiin haaveisiinsa. <3 Kiitos Mariela!

 kuvat yllä: Jussi Kivimäki

Saimme Marielan Cailapin kanssa sivellinyhteistyön tuloksesta syntyneet Smoky Eyes -sivellinsetit. Marielan suunnittelemat siveltimet ovat synteettisiä, mutta en sitä olisi kyllä uskonut, jos hän ei olisi itse sitä meille kertonut. Niin ihanan pehmoisia ja paksuja nuo ovat. Cailapilla on myynnissä kuutta turkoosia sivellintä, samaa sävyä kuin Marielan kirja :)


Miitissä oli myös mahdollista testailla Gel Spa -jalkahoitoa. Itse en tuota miitissä kokeillut, mutta voitin yhden paketin hoitoja myöhemmin arvonnasta. Näitä saattaa kuulemma löytää Prismasta hintaan 8,95e.

Ennen Kristiina Wheelerin kaunista esitystä jaoimme vieraille ne paljon puhutut Goodie Bagit. :p Niissä riittikin sitten iloa ja ihasteltavaa <3

 kuva: Jussi Kivimäki


kuva: Jussi Kivimäki
kuva: Jussi Kivimäki

Viimeisenä esiintyjänä meillä oli valloittava Kristiina Wheeler. Liitän tähän Pandan ottaman videon esityksestä :)

Huomatkaa että videon voi katsoa HD -laatuisena 1080p :) Kuvattu  Canonin IXUS 230 HS kameralla, joita meillä oli kokeilussa miitissä.

kuva: Jussi Kivimäki

Saimme jokainen vielä kaksi Kristiinan sinkkua ja kahden muun artistin levyä Universal Musicilta. Kristiina jakoi omistuskirjoituksia keikan jälkeen sinkkuihinsa <3

minulle bagistani löytyi nämä levyt

Kristiina toimi myös miitin arvonnassa onnettarena. :) Arvontavoittoja oli vaikka mitä mahtavaa, Dolce Gustosta, ghd:stä ja ihanasta Lio Jo:n laukusta erilaiseen kosmetiikkaan. Minua ei arpaonni oikein suosinut vaan olin viimeisien voittajien joukossa, mutta pääsenpähän kuitenkin kokeilemaan sitä Gel Spa jalkahoitoa :)

kuva: Jussi Kivimäki
kuva: Jussi Kivimäki 

Olisin voinut hyvinkin viedä tämän kauniin laukun kotiini, mutta tällä kertaa voitto suosi Mirssiinaa. ...Tähän loppuun vielä vähän sekalaisia kuvia:

 kuva: Jussi Kivimäki,
Järjestäjillä riitti tekemistä ja säätämistä<3
kuva: Jussi Kivimäki
 kuva: Jussi Kivimäki

kuva: Jussi Kivimäki

Minna loihti kauniita meikkejä halukkaille ja Bette käsitteli taitavasti hiuksiamme ghd:llä :)

 Sonian loistavat jättikokoiset kynsilakka- ja ripsivärisomisteet <3

kuva: Jussi Kivimäki
 
Itse goodie bag -kassit oli meille muuten sponsoroinut Nappakka Oy. Kävimme Pandan kanssa noita hakemassa ja ihastelimme kaikkia erikoisia ja suloisia kasseja heidän toimistollaan. Napakan jälleenmyyjänä toimii mm. Stockman. 
 
Vihdoin  tämä ylipitkä postaus on valmis! Olisi pitänyt tehdä kaksi postausta, mutta menköön nyt tämän kerran näin. Oli mahtavaa! Kohta uusiksi? ;p

12 kommenttia:

  1. Sain kosmetologikoulussa tuollaiset kultapinsetit ja pettymykseksi voin kertoa, että ne ovat aivan surkeat! Ja kaikki muut minun luokalla ja siellä koulussa ovat samaa mieltä, kun yritettiin tehdä töitä niillä. Tosin, menevätkin varmaan ehkä vähän paremmin kotikäytössä, kuin mitä asiakaskäytössä. Mutta olen heittänyt omani nurkkaan pölyttymään, koska niillä ei saa otetta edes omiin karvoihin...

    VastaaPoista
  2. Ja olivat siis ihan Duroyn omat, ei mitkään kopiot.

    VastaaPoista
  3. Random Makeup: No voi harmi :( En olekaan niitä vielä pahemmin testaillut... Mitä pinsettejä suosittelisit kotikäyttöön?

    VastaaPoista
  4. Kuule, ihan marketista löytää hyviä pinsettejä! :) En tiedä minkä merkkiset omat on, mutta marketista olen ostanut. Oisko ne jotkut ihan Cailapit vaan. Pinsettejä ostaessa kannattaa testata (jos vaan on mahdollista) ja puristaa niitä ja katsoa pinsettien päistä ottaako ne hyvin yhteen. Mulla nuo kultapinsetit tekee nimenomaan sitä, että vaikka ne puristaa yhteen, niiden väliin jää rako (viimeistään siinä vaiheessa kun yrittää nyppästä). Sellaiset on yleensä hyviä mitkä taipuu terävämmin sisäänpäin, kuin mitä esim nuo. Noiden terät on liian lappeallaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tunnelmallisesta koonnista! Hyvin pääsi fiilikseen sisälle näiden kuvien kautta.

    Uskomattomia olette organisoimaan koko joukko, hatunnosto :)

    VastaaPoista
  6. Miitti oli varmasti tosi mukava!
    Mistä saitte kaikki sponsorit, arvonta palkinnot, ihmiset esittelemään uusia tuotteita ja kaikki muut ihanat jutut!?

    VastaaPoista
  7. Random Makeup: Mulla ei kyllä näytä jäävän rakoa näihin Duroyn pinsetteihin... Ehkä nää kelpaa mulle ainakin nyt :)

    Doo: Eipä mitään, kiitos itsellesi kehuista :) ...Oli kiva kun lähetit siskosi kautta terveisiä silloin miittiin :)

    Iris: Olihan se :) Ottamalla yhteyttä heihin :p Kun meitä oli monta järkkäämäässä, niin ehdittiin olla moniin firmoihin yhteydessä. Tietenkään kaikki eivät edes lähteneet mukaan, joille viestiteltiin

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ihanalta tämä miitti. Kiva katsella kuvia ja lukea ohjelmasta! Hienon tapahtuman järkkäsitte. :)

    VastaaPoista
  9. Wheatear: Kiitos! Kiva että postauskin oli mukavaa luettavaa :)

    VastaaPoista
  10. Tuolla olisi ollut ihanaa olla. =)

    VastaaPoista
  11. Voi ei olen unohtanut kommentoida tähän, toivottavasti ei haittaa kun tulee vähän myöhässä :)

    Siis ISOT kiitokset ihanasta miitistä, oli ihan superhauskaa! Oli myös kiva taas nähdä :)

    VastaaPoista
  12. RagDoll: Meillä oli kiva päivä :)

    Mirssiina: No ei tietenkään haittaa! Eipä mitään ja oli kyllä tosi kiva nähdä :) Harmi vain että en ehtinyt paljoa juttelemaan :(

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...