27.10.2013

Myöhään herääjä


Olen taas elänyt ihan omassa kuplassani. Jotenkin vain ajattelin että Halloweenia vietetään  vasta pyhäinpäivänä, mutta kai se oikea Halloween sitten meni jo (ainakin  viikonlopun Halloween Facebook-päivityksistä päätellen). :D ...Argh, en edes vielä ole tehnyt Halloweenkynsiä! :'(  

Tässä nyt kuitenkin viimeisin Adeninalta lahjakortilla tilaamani koristelusetti*. Adeninalla on kätevästi kerätty omalle sivulleen kaikenlaista Halloween-kynsien tekoon liittyvää. Heillä on muuten muuten kiva Halloween-villitys alekamppanja tällä hetkellä meneillään! Koodilla VILLITYS saa -15% kaikista tuotteista 29.10 asti, jos tilaus ylittää 20€!!!


Mutta sitten siihen omaan tilaukseeni. Ostoskoriin lähti tällä kertaa kolme arkkia siirtokuvia ja yksi on tosiaankin tuollainen söpö Halloween-aiheinen. Tilasin myös neonoransseja pyöreitä ja pinkkejä neliönmallisia niittejä. Otin myös setin vähän isomman kokoisia pimeässä hohtavia valkoisia strasseja ja purkillisen valkoisia pyöreitä "glittereitä" (molemmat vain 1€).   Mielestäni nämä olivat jotenkin kivan erilaisia, kun yleensä tälläiset glitterit/ muovilastut ovat juurikin niitä kiiltäviä ja lisäksi vielä vähän läpinäkyviä, mutta nämä ovat ihan vain valkoista muovia. 

Jaah, tekisköhän sitä kuitenkin ensi viikonlopuksi Halloween-kynnet? :D


*Tuotteet ostettu blogin kautta saadulla lahjakortilla.

10 kommenttia:

  1. What? Mä olen kans ollut siinä uskossa, että vasta viikon päästä o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Mä en oikeasti tiedä!!!

      Poista
    2. Kai se virallisesti Suomessa on vasta ensi viikonloppuna, mutta käytännössä on juhlitaan nyt?

      Poista
  2. Halloween on aina lokakuun vika päivä, pyhäinpäivä on lauantaina, ja siis ensi la.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sen tiesin että pyhäinpäivä on ensi la, mutta olin siis väärässä siinä että Halloween olisi samaan aikaan.

      Poista
  3. Et oo vielä mitään menettänyt. Virallinen päivähän Halloweenille on 31. lokakuuta. Anglosaksisissa maissa juhlitaan yleensä edeltävänä viikonloppuna, mutta esim. Suomessa monesti vasta jälkeenpäin eli sinä viikonloppuna, jolle pyhäinpäivä sattuu. Eli tämä viikonloppu ja tuleva viikonloppu on molemmat ihan sopivia juhlimiseen :D Itse juhlin jo tänä viikonloppuna, koska kavereitten kans ei aikataulut sopinut ens viikonlopulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah! :D Okei, eli virallinen Halloween 31.10, mutta sitä vain juhlitaan vähän eri aikoihin eri maissa. Mutta täähän on periaatteessa kätevää, kun ehtii kahtena viikonloppuna Halloween-bileiseiin! :D

      Poista
  4. All Hallows' Eve eli pyhäinpäivän aatto :). Meillä ensi perjantai ja esim. jenkeissä 31.10. Monen näköistä käytäntöä tuntuu olevan ja eniten itseäni rasittaa vähintään neljänä päivänä oven takana roikkuvat karkki ja keppostelijat >:/.

    Mut et oo myöhäänherääjä ollenkaan. Itsekin teen vasta ens viikolla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, eli Suomessa saattaa vähän vaihdella se virallinen Halloween.
      Mutta jee, en ole vielä myöhässä ja voin tehdä Halloween-kynnet ja ehkä vähän juhlistaakin ensi viikonloppuna! :p

      Oho, tuleeko teille oikein keppostelijoita ja kaikkea? :-o Toisaalta varmaan ihan hauskaa, mutta ymmärrän kyllä että alkaa jo ärsyttää, jos monena päivänä sama rumba. :D

      Poista
  5. Me vietetään luokan kanssa halloweenbileitä keskiviikkona. Jotkut tais olla jo viikonloppuna, mut ei kai sillä niin väliä.. :D

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...