28.12.2013

Joulusähläys

Mites joulut meni teillä? Täällä meni ihan mukavasti ja rentoutuen. Päätin pitää ihan kunnon laiskottelulomaa pari päivää kaiken hektisyyden jälkeen (koulu + työ + joululahjojen hankkiminen ym.). Kaiken lisäksi kävin joulua edeltävänä viikonloppuna kolmen kosmebloggaajan kanssa Ruotsissa risteilyllä. Samalla tuli tietenkin mm. Sephorassakin  käväistyä. Satamaan kirjaimellisesti juoksin hikisenä viime perjantaina, suunnilleen suoraan koulusta kahden tentin jälkeen, ja hyvä etten myöhästynyt koko laivasta! Risteilystä ja ostoksista lisää juttua myöhemmin. 


Näiden joulukynsien väkertely oli kyllä sellainen säätö taas että! Suunnilleen kaikki oli huonosti tai meni pieleen tai muuten vaan ärsytti. :D Joulurauha, pyh mikä se sellainen on?

Päätin testata monien hehkuttamaan IsaDoran Peel Off Base aluslakkaa* ja sen kestoa erilaisilla tavoilla käytettäessä. Kerrankin kun oli monta päivää vapaata testausaikaa, joilloin kynnet eivät joutuneet ylimääräiselle rasitukselle esim. töissä. Samalla ajattelin korkata pari muutakin laatikoissa käyttöä odottavaa lakkaa ja yhdistin kaiken "todella upeaan" glitterpläjäys joululakkaukseen, haha. :D Joo, ei...

Ensimmäistä kertaa käytössä tässä lakkauksessa on Rococo:n valkoinen Ice-Berg -lakka*, jolle minulla oli korkeat odotukset (olisiko tässä se kauan kaivattu "the valkoinen"?), vihreä China Glaze This Is Tree-Mendous microglitter ja IsaDora Jet Setter beige-/kultaglitter. Jouluista tunnelmaa tuomaan lisäsin lakkaukseen vielä jouluaiheisia Viva la Nails -kynsitarroja, mikä kyllä osoittautui lopulta virheeksi, huoh. Nyt nimittäin muistin yhden syyn miksi olen siirtynyt tarroista melkeinpä kokonaan siirtokuviin/kynsitatuointeihin. Nämä tarrat alkoivat nimittäin repsottamaan reunoista melkein välittömästi! Kuvistakin saattaa huomata ainakin keskisormen kuusenoksan nousseen irti kynnestä. Argh! Revin sitten tarroja irti vähitellen joulupäivän ajan :D



Laitoin IsaDoran Peel Off Base aluslakkaa joihinkin kynsiin ohjeen mukaisesti suoraan paljaalle kynnelle. Pakkauksessa on ohjeena levittää yksi kerros Peel Offia puhtaille ja kuiville kynsille ja odottaa 5 min. Lehdistötiedotteessa puhutaan kahdesta kerroksesta, mutta itse kokeilin tätä sillä yhdellä. Olin kuullut että joillakin ovat lakat alkaneet kuoriutua tällä tavalla käytettynä heti seuraavana päivänä, joten kokeilin myös vaihtoehtoisia tapoja. Pariin kynteen lakkasin ensin normaalisti aluslakkana käyttämääni Trindin Nail Repair kynnenvahvistajaa koko kynnelle, jonka päälle lakkasin (Trindin kuivuttua) kerroksen Peel Offia. Parissa kynnessä koitin myös näiden kahden välimuotoa, eli lakkasin kynsien kärkiin pienet osat Trindillä ja tämän jälkeen koko kynnen päälle Peel Offia.


Arvasin että yhteensopivuusongelmia saattaa syntyä Trindin Nail Repairin ja IsaDoran Peel Offin kanssa, koska niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi yhdessä. Noh, kun sitten aloin lakkaamaan kynsiäni valkoisiksi Rococo:lla, niin kynsilakka alkoi hassusti "rypistymään" pikkuiksiski rypyiksi, niissä kynsissä joissa oli käytetty molempia aluslakkoja kerrokset. Yhden kynnen tein kokonaan uusiksi tämän takia, kun näytti niin kamalalta. Varmaankin olisi pitänyt antaa aluslakkojen kuivua paremmin, koska toisissa ei rypistymistä tullut niin paljon. Täytyy kyllä todeta että en suosittele Peel Offin kerrostamista toisen aluslakan päälle, tälläisten mahdollisten outojen reaktioiden takia... 

Rococo Ice-Berg -lakkaan petyin hieman. Olin nopeasti testannut sitä aiemmin ja näytti siltä, että lakka olisi peittävä ja näin ollen sopiva koristeluihin ja esim. neonlakkojen alle kerrokseksi. Haluan siis valkoiselta lakalta hyvää peittävyyttä ja tasaista levittyvyyttä, koska harvoin jätän lakkauksen pelkkään valkoiseen vaan se on vain pohjalakkana, eli mitä vähemmän kerroksia sitä parempi. Rococoota jouduin valitettavasti levittämään kolme kerrosta tasaisen lopputuloksen saamiseksi ja mielestäni koostumuksessa oli muutenkin hiukan toivomisen varaa. Lakka oli vähän liian vetistä minuun makuuni ja sain sen valahtamaan kynsinauhoille. En kuitenkaan uskalla ihan vielä sataprosenttisesti allekirjoittaa näitä toteamuksia, vain näin yhden kokeilukerran jälkeen ja vieläpä näin erilaisissa aluslakkaolosuhteissa, joten kokeilen lakkaa vielä uudestaan normaalin aluslakan kanssa ja katsotaan toimiiko se silloin paremmin.

Glitterlakoista vihreän This Is Tree-Mendousin töpöttelin kynsille meikkisienen palalla ja IsaDoran Jet Setteriä levitin suoraan sen siveltimellä. Jet Setterissä on muuten kauniita hologrammisesti kimaltavia isompia neliöglittereitä pienemmän glitterin seassa. Tykkään neliöglittereistä. ♥ En ollut sen kummemmin suunnitellut glittereiden asettelua kynsille ja en ollut näihin täysin tyytyväinen, mutta ei voi mitään. ...Kaiken huipuksi ylimenneiden lakkojen ja glittereiden siivoaminen osoittautui hankalammaksi kuin yleensä tämän Peel Off -pohjan kanssa. Tuntui nimittäin siltä, että ei uskaltanut kovasti reunoja jynssätä, etten repisi koko pohjaa irti. Voi olla että kuvittelin vain tosin, mutta en ottanut riskiä :D


Mites se poistaminen sitten? Niissä kynsissä, joissa oli aluslakkana pelkästään Peel Offia, lakkaukset kestivät oikeastaan aika tasan 24 tuntia. Sen jälkeen ensimmäisestä kynnestä lähti lakat täysin kokonaisena palana irti, niin että katselin vain hämmentyneenä että "sinne se kynsi nyt lensi". :D Mitään vauriota kynnen pintaan en usko tämän aiheuttavan, niin helposti lakat irtosivat. Kynsistä joihin olin lakannut kärkiin Trindiä aluslakaksi, lakat alkoivat ilmaantumaan samoihin akoihin ja ne lähtivät melkein yhtä helposti irti siihen asti missä oli pelkkää Peel Offia. Kynsissä missä oli aluslakkana ensin koko kynsillä Trind Nail Repair ja vasta tämän jälkeen kerros Peel Offia, lakat pysyivät hyvin vielä seuraavaan päivään, jolloin koitin repiä niitä irti huonommin tuloksin. Eli Peel Off toimii kunnolla vain ohjeen mukaisesti yksistään käytettynä. :D Olihan se pakko nyt kuitenkin kapinoida ja testata ohjeen vastaisestikin, heh.

Vakikäyttöön en Peel Off Base aluslakkaa varmaankaan ota, sillä haluan lakkauksiltani yleensä pidempää pysyvyyttä, mutta joihinkin superälyttömiin glitteröveribiletyskynsiin laitan kyllä mielellään tätä pohjaksi. Säästypähän seuraavana päivänä aikaa ja hermoja kun lakkaukset saa vain repäistä pois! :D Täytyy myös myöntää, että lakkauksien poistaminen kokonaisina paloina vähän nykäisemällä, toi kummallista tyydytystä ja oli hassua katsella sitä "kynttä" irtonaisena ja yksittäisenä palasena. :D



Loppukevennykseksi kuva "hiukan" lapsenomaisesti koristelemistani pipareista, joita väsäsimme siskon kanssa jouluaattona ennen kynsienlaittoa. :p Kokeilimme Confetilta pikkujouluista saamiani piparkakkumuotteja, joista löytyi hauskat pukki-, -poro ja lahjapakettikuviot. Pipareidenkin paistaminen meni vähän niin kuin sinne päin, haha. Veljeni ei jaksanutkaan hoitaa hänelle uskottua tärkeää pipareiden paistoasteenvahtimistehtävää. No ei se mitään, nimittäin minä mokasin sitten sen jälkeen joulutorttujen paistoajan. :D Liian monta kokkia sopassa vai miten se meni? :D No hauskaa ainakin oli ja naurettua tuli taas jo melkein koko talven tarpeiksi. ♥


Söpöt muotit ^_^ 

Meidän pikku kuusi ja kimaltava poro 

*Rococo ja IsaDora -lakat saatu blogin kautta.

7 kommenttia:

  1. Toi on alpakka jolla on sarvet! Toi teidän kimalleporo siis.

    Hehe, glitteröveribiletyskynnet, tuun mukaan sinne, missä aiot sellaisia käyttää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarvialpakka! :D No ei, se on vaan vähä pörrösempi ja kimaltavampi poro....kai :) (piti googlettaa alpakka, ei näköjään lajitietämys riittänyt :p).

      Glitterbiletyskynnet tulee aika suurella todennäköisellä juuri sinne minne nyt sit ajaudutaankin! :D Hmmm... Toi huimaa vauhtia lähestyvä uusivuosi vois olla kyllä yks hyvä vaihtoehto.

      Poista
  2. Mahtavat kynnet:) kivoja piparimuotteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ..vaikka omia "tasokriteereitä" nää ei kyllä ihan täyttänytkään :D
      Noi muotit on kyllä hauskoja :)

      Poista
  3. Toi peel off base vaikuttaa kiinnostavalta. Tosin en tarvitse mitään sellaista, koska lakat irtoaa muutenkin repimällä :D ja muuten upeat kynnet!

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...