8.12.2013

Zoya Zenith -kokoelman lakkoja


Tällä kertaa esittelyssä Zoya Zenith -kokoelman* kauniita sinisen ja violetin sävyisiä talvilakkoja. Kokoelmaan kuuluu yhteensä kuusi lakkaa, joista minulle testiin pääsi neljä minua eniten kiinnostanutta sävyä. Nämä ihanuudet heittäytyivät tietenkin taas hankaliksi, kun tuli aika välitää niiden koko kimaltava komeus linssin läpi. Yritin parhaani huonoissa valaistusolosuhteissa. Äh, en tajua miksi en koskaan saa aikaseksi hankkia lamppuja valoboxia varten? :D


Mosheen on joukon erikoisin. Se on glittertopperi, läpinäkyvällä, hiukan vaaleansinellä pohjalla. Mosheenin glitterit ovat pieniä läpikuultavia tikkuglittereitä, jotka kimalavalt enimäkseen vaaleansinisinä (varsinkin tumman lakan päällä) ja monivärisesti kimaltavia pieniä glitterhileitä. Mosheen tuo minulle mieleen hyisen, nesteimäisen jäähileen. Lakka on oikeasti siisti, vaikka näissä kuvissa sen hienous ei tulekaan kunnolla esiin. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän lähemmin livenä. :)

Tummansininen Dream on täynnä pientä, sirpalemaista hologrammiglitteriä. Se on siis scatterholo jellymäisellä pohjalla ja todella kaunis sellainen. Holoefekti on jotenkin ihan erilainen kuin yleensä ja lakassa on tiettyä "moniulottuisuutta", jollaista hololakoissa harvemmin on. Näyttää ihan kuin katseli johonkin merensyvyyksiin. ♥ Tämä on ehdottamasti suosikkilakkani tästä kokoelmasta.

Payton on tumma murrettu luumu / purppura. Se on samantyylinen jellymäinen sirpaleholo kuin Dream, mutta sen holoefekti on hillitympi ja ei niin näkyvä. Kaunis moniulotteisuus on läsnä Paytonissakin. Koostumus näissä molemmissa on minusta helposti työstettävä ja peittävän tuloksen saavuttaa 2-3:lla nopeasti kuivuvalla kerroksella.

Belinda on tumma, kuninkaallisen violetti pinkillä ja vaaleansinisellä shimmerillä (pinkki huomattavasti näkyvämpi). Belindaa kuvaillaan metalliseksi violetiksi ja kyllähän sen lopputulos vähän ns. metallinen on mutta itse kuvailisin tätä vain shimmeriseksi. Miellän metalliseksi lakaksi vähän enemmän sellaisen kiiltävän ja noh, metallisen ja heijastavan pinnan omaavat lakat. Tajusitteko? :D Kaunis Belinda kyllä on siitä ei ole epäilystä, sen shimmer ei vain valitettavasti suostunut oikein välityymään näihin kuviin. :(



Suorassa lampunvanvalossa otetuissa kuvissa lakkojen hologrammikimallus ja Belindan pinkkishimmer näkyvät hiukan paremmin. Mosheen kuvattu yksistään ja Belindan päällä oikeassa alakulmassa.



Kynsille ensimmäisen pääsi tietysti himotuin sininen sävy Dream ja seuraavana päivänä lisäsin kynsien kärkiin (noin puolestavälistä kynttä) kerrokset jäistä Mosheen-glitteriä. Yllä kuva Dreamista yksinään ja alemmissa kuvissa mukana Mosheen. 



No mitäs mieltä olette? Sytyttivätkö nämä talviset ja kimaltavat sävyt? :) Löytyykö teidän kaapeistanne kenties jo Zenith-kokoelman lakkoja?
Zoyan maahantuojana Suomessa toimii NailCity. Jälleenmyynjien listan löydät täältä. Kannattaa ehkä varmuuden vuoksi tiedustella etukäteen, onko lähin jälleenmyyjäsi ottanut uusimpia kausikokoelmia valikoimiinsa. Lakkoja voi tilata myös suoraan NailCityltä sähköpostitse osoitteesta info@nailcity.fi hintaan 15,50€ / kpl. 

*Zoya Zenith -lakat saatu NailCityltä.

4 kommenttia:

  1. Dream on himotuslistalla ollut jo kauan! Koskahan sen raaskisi kotiuttaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin! :D Ei kannata ihan kauhean kauaa enää varmaan odotella, ettei lopu kesken ;)

      Poista
  2. Nää on IHANIA! Olin tosi skeptinen ton Mosheenin suhteen,mut se on IHANA Dreamin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Ja muidenkin tummien lakkojen kanssa näyttää tosi upealta ja erilaiselta! <3

      Poista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...