29.4.2014

Taianomaista keijupölyä


Zoya PixieDust -lakkojen kirjo lisääntyi tänä keväänä kolmella edeltäjiäänkin taianomaisemmalla uutuudella. Nämä PixieDust-lakat sisältävä isompia kuusikulmioisia glittereitä kuin edelliset keijupölyt. Ne muodostavat kuivuessaan kynsille karheamman, tekstuurisemman ja kimaltavamman pinnan kuin aikaisempien PixieDust-kokoelmien lakat. Ne kaikki sisältävät kauniisti erivärisinä kimaltavia "hologrammisia" glittereitä. Nämä ilmestyivätkin erityisen Magical Pixie -nimen alle ja tätä samaa sorttia on luvassa kesäksi lisääkin! Nämä näyttääkin jo olevan julkaistu jenkeissä. :-o En malta odottaa että ne rantautuvat Suomeenkin, sillä ihastuin näihin kevätsävyihin jo hyvin palavasti. 

Zoya PixieDust Lux

Zoya PixieDust Cosmo

Zoya PixieDust Vega

Kuvat eivät tee oikeutta lakkojen kimaltelulle! Kaikkien lakkojen koostumus on samanlainen. Ne kuivuvat mataksi ja roiseksi, niin kuin tekstuurilakat yleensäkin. Kuivumista ei tarvitse odotella kauan. Ensimmäinen kerros levittyy nätisti, mutta seuraavat/seuraava onkin jo hiukan "möykkyisemppää" levitettävää, johtuen isommista glittereistä. Nämä uudet PixieDustit peittävät siis joko kahdella paksummalla tai kolmella vähän ohuemmalla kerroksella. Kahdella kerroksella saattaa toisen kerroksen jälkeen jäädä vähä kaljumpia kohtia, mutta niihin on helppo lisätä lakkaa täsmähoidolla töpöttömällä. Koska lakkojen pinnan kuuluukin olla epätasainen, onnistuu tämä ja muutenkin pieni korjailu helposti. Itse lakkasin kaikki kynnet kahden kerroksen tekniikalla, paria kolmen kerroksen testikynttä lukuun ottamatta, ja mielestäni lopputulos on hyvä. 

Lakkojen pysyvyys on hyvä, viikonkin voi samoilla lakkauksilla helposti viiletellä. Poistaminen alkaa olla jo glitterlakkojen luokkaa, eli ei niin helppoa kuin aikaisempien PixieDust-versioiden kanssa. Tämä tietenkin oli oletettavissa näiden isompien glittereiden takia. Löytyyko sieltä muita ihastuneita? Entä aiotteko hankkia tulevia kesäkokoelman Magical Pixie -lakkoja?


Zoyan maahantuojana Suomessa toimii NailCity. Jälleenmyynjien listan löydät täältä. Lakkoja voi tilata myös suoraan NailCityltä sähköpostitse osoitteesta info@nailcity.fi hintaan 15,50€ / kpl.

Lakat saatu maahantuojalta.

9 kommenttia:

  1. Nää näyttää kyllä ihan jäätävän kivoilta! Mietin vaan, että kuinkahan iso homma noiden poistamisessa on : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin folitekniikkaa näiden poistamiseen ja ei ollut ongelmia, mutta varmasti "normieväillä" siis tuskaisampaa... :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Munkin mielestä!! ♥ Niissä kesän lakoissa on tosi syötävän näköisiä sävyjä myös, en malta odottaa, hih. ^_^

      Poista
  3. Mun rahat säästyy kyllä näiden kohdlla, liian kökkäreisiä. Tykkään ihan hulluna vanhemmista PixieDusteista ja lakkailen sitten niillä tyytyväisenä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä vähän rosoisempia kuin edelliset PixieDustit, mutta tykästyin näihin silti! :D Ymmärrän tosin kyllä, että eivät ihan kaikkien mieleen kuitenkaan ole. :)

      Poista
  4. Eivät ole mun mieleen, liian isoja glittereitä, eivät näytä ollenkaan niin hallitun rosoisilta kuin vanhat pixiet :/ Harmi, värit ovat kuitenkin kivoja.

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...