26.7.2013

Niittitähtitaivas


En ole kyllä vieläkään täysin varma tuleeko minulle näistä kynsistä mieleen enemmän tähtitaivas vai meri ja meritähdet :D Tuo liukuvärjäys vaan tuo mulle mieleen meren "eri syvyydet", mutta taivas nimellä nyt kuitenkin mennään. :p Tämä lakkaus minulla oli siis Turun blogimiittissä, asussa minulla oli siellä sinistä ja hiuksissa Glitterin sininen kukkakoriste. Aah, taas muistui mieleen miten ihana kesäpäivä silloin oli!


Kynsissä on ensin pohjalla kaksi kerrosta vaaleansinistä (hopeisella kimmellyksellä) essie rock the boat -lakkaa* naughty nautical -kokoelmasta. Tämän jälkeen levitin paperille sitä ja tummansinistä Maybelline Polka Dots Shooting Stars glitterlakkaa* vierekkäin, josta painelin niitä meikkisieneen ja töpöttelin kynnelle. Vähän hankalaahan oli saada lakan sisältämiä glittereitä siirtymään meikkisienellä kynnelle, joten laitoin niitä myös vähän siveltimellä kynsiin. Lisäsin myös vähän mustavalkoista, läpinäkyvällä pohjalla olevaa glitterseosta, Polka Dots Chalk Dust -lakkaa liukuvärjäyksen päälle. 


Olin saanut Adeninalta niittisetin erilaisia kultaisia ja hopeisia niittejä. Käytin tähän lakkaukseen pyöreitä- ja tähtiniitejä molemmissa väreissä. Nythän Adeninalla on myynnissä myös myös esim. pinkkejä ja punaisia sydänniittejä (tahtoo!) :p Tähtiniitit ovat jo valmiiksi vähän kaarevia, mutta kynteni ovat niin kaarevat, että taivuttelin tähtiä ensin vähän lisää pinseteillä. Kiinnitin niitit päällyslakalla kynsiin. Painoin aina jokaista niittiä vähän aikaa paikoilleen, jotta ne pysyisivät paremmin kiinni. Lopuksi kiinnitin kaiken vielä tietysti vielä paksulla kerroksella Seche Viteä. Pyöreät niitit pysyivät hyvin kiinni siihen asti kun lakkauksen poistin, mutta osa tähtdistä lähti irtoilemaan päivän, parin jälkeen. Näissä niiteissä minua harmitti myös se, että kultaisista niiteistä alkoi kultainen väri kulumaan nopeasti pois päällyslakkakerroksesta huolimatta. Eli kahden päivän päästä suunnilleen kaikki niitit olivat hopeisia. :D

Essie rock the boat, Maybelline Color Show Polka Dots Shooting Stars & Chalk Dust
ja kultaisia ja hopeisia niittejä



*Lakat saatu L'Oréalilta ja niitit Adeninalta

22 kommenttia:

  1. Meri ja meritähdet tuli mulle ekana mielee :) tosi kivat harmi ettei itellä ole kun yks sininen lakka en vaan jotenki osaa ostaa sinisiä lakkoja. Pitäis varmaa antaa mahdollisuus siniselle omillakin kynsillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullekin tuli meri ekana mieleen? :D ...Mulla taas on vähän taipumusta haksahtaa aina noihin sinisiin lakkoihin :P Joskus tulee lakattua vähän liiankin usein sinisellä, joten äänestän mahdollisuuden antamisen puolesta! :D

      Poista
  2. Hienot on! Minä näen nämä enemmän merellisinä kuin tähtitaivaana mutta tosi upea toteutus kuitenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hitsi, mullekin tuli ensin mieleen meri, mutta sitten kun kyselin muilta, niin kaikki sanoivat että taivas ja avaruus jne, niin aloin sitten itsekin näkemään nuo taivaana :D Olisi vaaan pitänyt luottaa lakkaajan "ensivaistoon" ;)

      Poista
  3. Täällä kanssa yksi joka yhdistää nämä mereen eikä taivaaseen, mutta joka tapauksessa kauniit kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Laitan tähän saman sepityksen kuin yllä Sissille :D
      ...Mullekin tuli ensin mieleen meri, mutta sitten kun kyselin muilta, niin kaikki sanoivat että taivas ja avaruus jne, niin aloin sitten itsekin näkemään nuo taivaana :D Olisi vaaan pitänyt luottaa lakkaajan "ensivaistoon" ;)

      Poista
  4. Nämä on tosi ihanat! Mullekin tuli meri ja meritähdet mieleen :) Tuo Shooting Stars on tosi nätti, mä pyörittelin Polka Dotseja kaupassa, ja otin muistaakseni punaisen ja vihreän, joutuu varmaan hakea tuonkin vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Shooting Stars on kyllä tosi ihana!

      Poista
  5. Meri näistä tuli ensimmäisenä mieleen =) Hyvin kaunis toteutus,koska vaikka kynsillä on "paljon tavaraa", niin ei näytä sekaiselta!

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanat! Mulle tuli heti mieleen meri, koska tausta on sen verran vaalea.
    Pinkit niitit kuulostaa kyllä siltä, että joutuu himotuslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Pinkit sydänniitit on mullakin himotuslistalla :p

      Poista
  7. Mulle tuli myös meri ja meritähdet mieleen ensin :D Mutta eipä sillä väliä miksi niitä kutsuu, sehän on aina katsojan tulkittavissa eiks :) Kauniit kynnet jokatapauksessa! <3

    Sulle olisi haaste :) http://zigiztyle.blogspot.fi/2013/07/nain-muokkaan-kuviani-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Niin ei kai sillä nimellä niin väliä onneksi! :D ...ja kiitos haasteesta <3

      Poista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...