9.8.2013

Näin muokkaan kuviani -haaste

Sain "Näin muokkaan kuviani" -haasteen ZigiZtyle-blogin Sigiltä, Bambi likes to Polish -blogin Bambilta ja Kissan kynnet -blogin Yuelta. Kiitos haasteesta! :) Perässä tullaan taas, jäljessä muista niin kuin yleensä. :p Minulla menee itseasiassa aika paljon aikaa bloggaamisessa kuvien ottamiseen ja käsittelyyn. Asiaa ei yhtään auta se, että en omista kunnollista kameraa tai muuta kuvauskalustoa (lamppuja, lightboxia ym.), joten varsinkin valaistus on kuvieni raakaversioissa hyvin usein pielessä tai no oikeastaan se on pääsääntöisesti huono ja vain poikkeustapauksissa kuvat ovat valaistukselta ja kontrastiltaan kunnossa :D Toisaalta kyllä tykkään kuvieni muokkaamisesta, kun saan tehdä ne tavallaan "kauniimmiksi", haha :p No, ainakin omiin silmiin ne näyttävät paremmilta käsittelyn jälkeen, tiedä sitten muista. Muokkaaminen on usein minulle aika rentouttavaa ja mukavaa puuhaa ja saatankin käyttää kaiken maailman pilkunviilauksiin vähän liikaakin aikaa :D Joskus kun taas ei ole sitä ylimääräistä aikaa kuluttaa kuviin, ärsyttää kun ei ole varaa hankkiä järkkäriä tai muuta laadukkaampaa kameraa. Kuvien laatukin tietysti paranisi kunnollisella kalustolla. Toisaalta mietin myös sitä, että jaksaisinko koskaan paneutua sen uuden kameran hienouksien opettelemiseen ja lohduttaudun sitten ajatuksella että en ;) 

No nyt loppu jaarittelut ja mennään itse haasteeseen! 

Säännöt:
1. Kiitä tietenkin haasteen antajaa taas tästäkin urakasta!
2. Sisällytä postaukseen alkuperäinen täysin muokkaamaton kuva ja muokattu kuva.
3. Kerro mitä yleensä teet, kun muokkaat kuvia blogia varten sopivaksi. Mitä ohjelmaa käytät?
4. Haasta viisi muuta bloggaajaa!


Yhtenä esimerkkinä tässä edellisen postauksen kolmiolakkauksen alkuperäinen- ja muokattu kuva vierekkäin.


Käytän yleensä Photoshoppia kuvien muokkaamiseen. Aluksi olin aika käsi koko ohjelman kanssa, mutta muutamien testailujen (pienen kiroilun säestämänä), parin Youtube-videon ja Sensaisti-blogin Marin kuvien muokkaamisesta tekemän postauksen jälkeen, on minulle muodostunut tietyt rutiinit erilaisten kuvien käsittelyyn. Suosittelen muuten lukaisemaan tuon Marin postauksen, koska siinä on erittäin hyvin esitetty muokkaaminen vaihevaiheelta ja kuvien kanssa. Nyt siellä sitten joku ammattilainen varmaan naureskelee, kun lukee tätä postausta eteenpäin, mutta ei voi mitään näillä mennään, kun ei muuta osaamista ole :D 

Otin tähän postaukseen pari esimerkkiä erilaisista kuvista. Tässä ensimmäisessä ei valaistusta tarvinnut niinkään säätää, mutta kuvaan oli eksynyt ärsyttäviä pölykarvoja, jotka siis kylmästi poistin näkyvistä. :D Rajasin kuvaa myös vähän ja lisäsin pikkuisen myös terävyyttä Sharpen-työkalulla (tätä ei luultavasti kukaan edes erota, mutta minulle tulee parempi mieli kun vähän lisään terävyyttä). Muokkasin kuvaa myös hiukan lämpimämmän sävyiseksi eli lätkäisin siihen "Photo Filterin" päälle, heh. Yleensä muokkaan kynsikuvissa myös siis sitä valaistusta ja vähän kontrastia ja joskus poistan jotain repaleisia kynsinauhanreunoja tai lakkaroiskeita, joita en ole ehtinyt siistimään ennen kuvanottoa (aina ei ole aikaa) jne. Lopuksi lisään vesileiman. Vesileima on minulla erillisessä tiedostossa valmiina, josta kopion sen muokattavaan kuvaan. En halua, että vesileima hyppää liikaa silmille tai pilaa muutenkaan kuvan "harmoniaa", joten vaalennan sitä yleensä aina ja monesti muokkaan sen muotoa kuvaan sopivaksi (ja tässä hinkkaamisessahan ei kulu yhtään turhaan aikaa, eih) :D Lopuksi aina pienennän kuvakokoa. Jätän kuvat kuitenkin reilumman kokoisiksi, koska minusta tuntuu, että muuten Blogger tai Picasa mössöttää kuvat. En kyllä tiedä pitääkö tämä paikkansa :D


Tässäpä vielä helppo karvanpoistomenetelmä:

1. Varmista että valittuna kuvan alkuperäinen Layer
2. Rajaa karva/roska mahdollisimman tarkasti.
3. Paina Delete, jonka jälkeen ruutuun ilmestyy laatikko, jossa lukee "Fill"
4. Paina Enter (tai "Ok" laatikosta)  --> Tadaa! karva on kadonnut :D


Yleensä tuo toimii kivasti. :) Olen muuten niin varma, että tämän jälkeen tänne tullaan Googlesta etsimään ihan joidenkin muiden karvojen poistoon liittyviä neuvoja. :D ...Sorry, kokeile esim. epilaattoria ;)

Tässä vielä perus kynsikuvaesimerkki Sonnetariumin glitterlakasta. Kuva ensin rajattu, säädetty kirkkautta, tarkkuutta ja kontrastia. Lopuksi lisätty ja muokattu vesileima. Swatch-kuviin olen alkanut lähiaikoina lisäämään myös tekstillä lakkojen nimet. Se on minusta ollut kiva lisä muissakin blogeissa ja ei ole kauhean vaikea juttu tehdä...


Tuotekuvia saatan joskus muokkailla rankemmalla kädellä, jos ne ovat sellaisia missä värisävyt eivät ole niin tärkeitä. Etsin teille mahdollisimman sinisen ja heikossa valaistuksessa otetun kuvan tähän esimerkiksi. Tämä on siis aivan ääripää, kun en ole ehtinyt ottamaan valoisaan aikaan kuvaa (talvella), mutta tälläistäkin kirkkaus ja värisävyjen muokkausta olen siis joskus tehnyt. Kuva tästä messuostospostauksesta. Tässä muistaakseni säädin Leveleitäkin, vaikka en yleensä niitä kyllä ikinä säädä, kun en oikein tajua niistä mitään :D Paljon lisää kirkkautta ja kontrastia ja "Hue/Saturationista" siniset alas.


Tästä tuli nyt aika pitkä ja rönsyilevä selostus. Mahtavaa jos joku jaksoi lukea loppuun asti! :) En ole ihan varma ketä kaikkia tähän on jo haastettu, mutta kynsiblogeista varmaan useimmat ovat jo saaneet tämän. Hyppäänkin siis osittain kosmetiikkablogien puoleen ja laitan haasteen eteenpäin näille ihanille naisille:

Sonia
Sinini
Minna
Pumpulipupu
Nea

10 kommenttia:

  1. Hyvin jaksoi lukea loppuun asti :) Munkin pitäs tehdä vielä tää haaste, sais vaan aikaiseksi :D On ollut muutenkin mielenkiintoista lukea kuinka eri tavoin bloggaajat muokkaavat kuvia, sun postaus oli yks selkeimmistä postauksista.
    Erittäin todennäköisesti mun tuleva on yks sekavimmista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa, jos tää oli kuitenkin helppolukuista! :) Ehkä se vaan tuntu musta kirjoittaessa niin pitkältä :D Munkin mielestä tän haasteen innoittamia postauksia on ollut tosi mielenkiintoista lukea:) ...Jään odottelemaan versioitasi!

      Poista
  2. Sulla on aina niin hyvännäköisiä kuvia kyllä! Ja mun mielestä ei kyllä alkuperäisissäkään tuntunut pahemmin vikaa olevan :) Kiva kuulla sunkin muokkailuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Tää haaste oli tosi kyllä tosi hyvä idea, kiitos siitä teille <3

      Poista
  3. Kiitos paljon haasteesta, tämä on ollut mielestäni tosi mielenkiintoinen! Omastani tuleekin kivaa luettavaa kun en muokkaa kuviani juuri mitenkään, OMG. Pitää siis minunkin tutustua Sensaistin Marin ohjeeseen. Puss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huomasit haastamisesi ennen kuin ehdin tulla siitä laittamaan kommenttia sulle! :D Hyvä että on ollut mielenkiintoista luettavaa :) Kaikillahan on ihan omat tavat muokata tai olla muokkaamatta kuvia blogiin ja se monipuolisuushan siinä on mielenkiintoista :) Puss takaisin! <3

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! :) Olen vähän salaa toivonut, että saisin tämän haasteen. ;) Pääsen näyttämään miten surkeita kuvia otan ja kuinka niitä joudun fiksailemaan kirkkauden ja valon lämmön tai kylmyyden kanssa jne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sithän tää meni ihan oikeaan osoitteeseen! :) Hienoa, täällä odotetaan jo innoissaan postaustasi <3

      Poista
  5. Tosi mielenkiintoinen postaus, onneksi toteutit tän! <3 Sun kuvia on aina ilo katsella ja nuo alkuperäisetkin kuvat on hyviä jo sellaisinaan. Tuo karvanpoistomenetelmä oli ihan uutta mulle ja voi että kun tulee olemaan nyt helpompaa poistaa omistakin kuvista karvat :D Kiitos siis tosi paljon tästä vinkistä, mahtavaa että aina voi oppia uusia asioita! Tai mulla olisi kyllä toooosi paljon opittavaa vielä photoshopista ja valokuvaamisesta, mutta pienin askelin edetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! No olihan tämä nyt kuitenkin pakko toteuttaa. :) Kiitos vielä haastamisesta! <3 Mun mielestä sun kuvat on kyllä parempia :)

      ...Ja vähän hienoa hei, jos tosta mun karvanpoistovinkistä oli apua jollekin! Poikaystävä opetti sen mulle tuossa taannoin ja olin ihan "Wow" :D

      Poista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...