3.1.2012

Vuosi 2011 - suosikkilakkaukset viime vuodelta

Tähän postaukseen keräsin omasta mielestäni onnistuneimmat ja kivoimmat lakkaukset viime vuodelta. Valitsin tähän enimmäkseen sellaisia vähän erikoisempia "ei niin yksinkertaisia" -lakkauksia. Eli muutakin kuin vain esimerkiksi lakka ja kynsitarrat päällä yms, vaikka joskus ne ovatkin ihania. Kuvat ovat kronologisessa järjestyksessä. Näitä katsoessa huomaa myös kynsieni muodon vaihtumisen. :)

Tammikuussa ei tullut tehtyä kovin erikoisia lakkauksia, mutta tämän helmikuussa julkaisseeni "Unelma-akvaario" -lakkauksen tein Sonnelan lakkauskilpailuun ja voitinkin sen loppujen lopuksi :).

Maaliskuussa Dependin Crackle lakan testailua näissä fimorusettikynsissä.

Tähän turkoosiin lakkaukseen leimailin paljon pieniä kukkasia

Huhtikuussa vaaleanpunainen liukuvärjäys kukkakynsitatuoinneilla.

Pääsiäiseksi tein myöskin liukuvärjäyksen, mutta tällä kertaa pääsiäisen pastellisilla sävyillä.
 
Vappukynsissä tuoksuvia neonlakkoja ja pilkkuja.

Tästä ranskalaisen variaatiosta pidin todella paljon kaikesta yksinkertaisuudesta huolimatta (tai sen takia). Tämän lakkauksen kynnet ovat myös Shiny Nail Art Facebooksivun profiilikuvana.

Kesäkuun vähän merihenkinen lakkaus.

Heinäkuussa taas yhdistin neonlakkoja ja hedelmäfimoja näihin "hedelmäcoctail" -kynsiin.

Kesällä myös satoi paljon, josta sitten nämä "sadepisara kynnet" (lukijan keksimä nimi <3)

Kultaista helminauhaa ja perhosia tässä syyskuisessa lakkauksessa.

Musiikkivideosta inspiraation saaneet Ponponpon -kynnet :p

Ensimmäiset Halloween kynnet örrimörreillä ;D

Tein myös tälläisen Jack Skellington Halloween lakkauksen.

Sibelius-lukion maraton konserttiin piti saada teemaan sopiva musiikillinen lakkaus :p

Marraskuun lopussa oli jo joulutunnelmaa huomattavissa. Tässä purppurainen pikkujoululakkaus.

Osallistuin Glitz & Glam -blogin joulukynnet kilpailuun näillä "Luminen jouluyö" -kynsillä

Sitten olikin jo mahtava kauneusbloggaajien miitti, jonka väriteemaan sopien väkersin tämän lakkauksen.

Joulukuussa sain aikaseksi japanilaisesta lehdestä inspiroituneena myös nämä Helmirusetti -kynnet.

Lopuksi vielä nämä edellisen postauksen tonttu/ joulupukki -kynnet, jotka tein jouluaatoksi.

Siinähän noita oli sitten. Aika paljon on tullut lakkauksia tehtyä ja tässä ei edes ole vielä kaikkia, mutta pakko oli vähän rajata näitä :p Mitäs mieltä olette? :) Itse olen tyytyväinen, koska huomaan kehittyneeni ainakin jonkin verran. :)

18 kommenttia:

  1. Omia suosikkejani ovat vaaleanpunainen liukuvärjäys tai hedelmäkynnet. Toisaalta luminen jouluyö -kynnetkin ovat ihanat ja helmirusetit todella tyylikkäät. Vaikea valita yhtä ylitse muiden:)

    VastaaPoista
  2. Mun suosikit on fimorusetit ja hedelmäcocktailit :)) Tosin kaikki on kyl hienoi :))

    VastaaPoista
  3. Kaikki on omalla tavallaan hienoja! Oot kyllä miunkin mielestä kehittynyt nyt vuoden aikana paljonkin(:

    VastaaPoista
  4. wau, nuo kaikki manikyyrit olivat tosi hienoja! Lempparia en osaa valita koska kaikki ovat niin upeita :)

    VastaaPoista
  5. Vauuu~ nuo on kaikki ihan mahtavia ☆ :3
    Omat suosikkini ovat varmaankin maalis-, huhti- ja syyskuun lakkaukset, sekä tietysti PONPONPON-kynnet~! ^.^

    VastaaPoista
  6. Ihan yber-upeita kynsiä!!!

    Olen muuten pahoillani, että en ole vieläkään saanut niitä palkintolakkojasi. :( Odotan tämän viikon ja jos ei näy, niin teen uuden tilauksen. ;) Ette te voittajat ilman palkintoja jää. Tämä olisi kyllä ensimmäinen kerta kun posti olisi hukannut paketin... mahdollista kyllä jouluruuhkan aikaan. :(

    VastaaPoista
  7. Kaikki kynnet ovat omalla tavallaan ihanat, mutta omat suosikkini ovat nuo akvaario kynnet ja sadepisara kynnet:>!
    Haluaisitko suositella minulle jotain lakkausta? Itselläni on se ongelma, että haluaisin kynsien sopivan mahdollisimman moneen asuun. Yleensä lakkaan vain models own-lakalla, jonka sävy on buff pink ja se on erittäin vaalea. Olisi mukavaa, jos kynsiin saisi jotain yksinkertaista, helppoa ja kuitenkin jotain erilaista:). Kiitos tosi paljon jo etukäteen, jos raaskit uhrata aikaasi tämmöiseen(ymmärrän kyllä, jos et ehdi yms.):D.
    Hyvää uuttavuotta 2012!

    VastaaPoista
  8. Harmaa ranskis ja helmirusetit olivat minun suosikkini ;) Joukossa kuitenkin monta upeaa versiota.

    VastaaPoista
  9. Todella kauniita kynsiä kaikki! :) Omat suosikit on kultainen helminauha, ja harmaa ranskis -lakkaukset :)

    VastaaPoista
  10. Todella mahtavia kynsiä! Hedelmäcoctailit oli kyllä mun suosikit ehdottomasti!

    ps. blogissani on Ystävänpäivä kynnet -kilpailu, käyhän kurkkaamassa jos vaikka innostuisit osallistumaan :)

    VastaaPoista
  11. Upeita ovat kaikki, olet kyllä niin taitava! Suosikkini on kyllä edelleen naisellinen vaaleanpunainen liukuvärjäys, aivan täydellinen! :)

    VastaaPoista
  12. Hui! Mahtavaa miten paljon ihania kommentteja tänne on tullut päivän aikana! <3

    Sissi: heh kiitos, en mäkään osaa valita :p Monet tuntuivat pitävän juuri tuosta vaaleanpunaisesta liukuvärjäyksestä ja helmiruseteista :)

    Dark Pearl: Kiitos <3 Selvästikin tykkäät fimoista sitten :)

    mmeri: Voi kiitos! Kiva että oot sitä mieltä :)

    Nails1820: Kiitos ihana! :)

    Myytti: Kiitos :) Jee, Ponponpon! Olin tuohon ideaan ja lopputulokseen tosi tyytyväinen :)

    Minna: Kiitos! :) ...Ei se mitään. Kyllä mullekin on joskus käynyt noita toimitusviivästyksiä ja se onkin sitten ollut sellaista postimiehen liikkeiden kyttäystä, mutta kyllä ne aina loppujen lopuksi on kotiin sitten päätyneet. Eli uskon että lakat ovat kyllä jossain matkalla :)

    Irish: Kiitos ja hyvää uutta vuotta sullekin! :) ...Hmmm, yleensä itse en arkena niin välitä sopiiko lakkaus asuun vai ei :D No kyllähän noita mahdollisuuksia on monia. Mun mielestä pinkki sopii hyvin melkein kaikkiin asuihin ja sitten tietty ranskis. Voit vaikka lisätä ranskiksen rajalle kimalletta tai piirtää rusetteja. Ja erilaiset ranskiksen variaatiot eri väreillä ja muodoilla saattavat sopia helpommin eri asuihin kuin jos lakkaa koko kynnen jollain värillä.

    Tai sitten voit lisätä Siihen Models Ownin päälle vaikkapa glitterisen "liukuvärjäyksen", eli niinkuin ranskis glitterillä, mutta niin että se raja häipyy... :) Mulle tuli kanssa sellainen mieleen, että eihän sen lakan tarvitse välttämättä sopia vaatteisiin, vaan vaikkapa vain johonkin asusteeseen, meikkiin tai huulipunaan! :) Muistan miten kivalta näytti kun Beyoncella oli samansävyistä lakkaa kuin huulipunaa yhdessä vaiheessa. Laitan tähän linkin vielä mun mielestä söpöön pinkkiin rusetti maniin, kun etkö kuitenkin tykkää söpöistä jutuista? :)
    http://shiny-nailart.blogspot.com/2010/08/tokio-ja-sopot-pinkit-kynnet.html

    Laura: Kiitos! Ne ovat minunkin suosikkeja tuollaisista "kauniin tyylikkäistä" lakkauksista

    Vanquish: Voi kiitos! :) Tuo helminauha olikin hauska koriste. Pitäisi koittaa käyttää sitä taas :)

    Villityttö: Kiitos <3 Oih, kuulostaa hauskalta! Käyn ehdottomasti katsastamassa kilpailun :)

    VastaaPoista
  13. Pumpulipupu: Kiitos! <3 Se on kyllä kaunis ja monet ovat tykänneet :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos ihan hirveästi! Kokeilen jotain noista sun ideoista, vaikea vain valita mistä aloittaa;D.

    VastaaPoista
  15. Ihania lakkauksia! En kyllä pysty valitsemaan yhtä ylitse muiden koska tuossa on niin monta ihanaa. ;-)

    Noita fimorusetteja ihailen sen puolesta, että eivät jotenkin näytä ollenkaan fimoilta. En ole itse vielä koskaan kokeillut kyseisiä koristuksia mutta jotenkin olen aina luullut, että fimot eivät ole taipuisia vaan aika kovia koristeita ja jäisivät melko tönkösti koholle (ainakin kaarevissa kohdin).

    VastaaPoista
  16. Huhtikuun liukuvärjäys-kynnet ovat ihanimmat <3

    VastaaPoista
  17. Iris: Eipä mitään. Toivottavasti sait jotain hyödyllisiä ideoita :)

    Mohn: Kiitos! :) ..Fimothan nimenomaan ovat kivoja sen takia että ne ovat taipuisia! :) Tosin jos fimopalat on leikattu/ leikkaa liian paksuiksi, niin silloin on vaikeampi taivuttaa niitä kynnen muotoon tai ainakin saada pysymään siinä ja muutenkin paksut koristeethan ovat enemmän koholla... Mun piti ainakin vähän ensin harjoitella niiden leikkaamista ennen kuin onnistui

    Eve: Kiitos! Tykkään niistä itsekin paljon :)

    VastaaPoista
  18. Ihan superihania kaikki, erityisesti kuitenkin rakastuin tohon vaaleanpunaseen liukuvärjäykseen! <3 :)

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...